Vahingonkärsijää ei saa jättää yksin
30.1.2012 4:00Korian Napan vesiongelmien syy näyttää vihdoin selvinneen, mutta jälkipyykin pesu jatkuu edelleen. Syylliseksi kahdentoista alueen talouden veden värjäämiseen osoittautui laboratoriotutkimuksien perusteella alueella toimiva yritys EnviOn.
Vaikka maahan päässeen aineen ja sen alkuperän selviäminen on odotettu tieto, on asian selvittely vasta puolitiessä. Joulusta alkanut veden osittainen käyttökielto jatkuu edelleen. Hankalan arjen lisäksi vesiongelmasta kärsiviä talouksia huolettavat kysymykset maaperän puhdistamisesta ja korvausvelvollisuudesta.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on muistuttanut ahkerasti Napan vesiosuuskuntaa siitä, että ympäristövahingosta vastaa sen todennäköinen aiheuttaja ja että korvausten hakeminen on vahingosta kärsineiden vastuulla. Vesiongelmasta kärsivät taloudet pelkäävätkin nyt, että ELY-keskus pesee asiasta kätensä. Keskus on ilmoittanut myös, että sillä ei ole mahdollisuutta osallistua noin tuhat euroa maksavien lisätutkimusten kustannuksiin.
Vaikka EnviOnin osuus pohjaveden värjäytymiseen vaikuttaa selvältä, voi korvausten hakeminen olla kaikesta huolimatta monimutkainen ja hankala toimenpide. Jos kiista päätyy käräjille, voi vesiosuuskunnan huoleksi nousta mahdollisen kustannusten kattaminen. On myös todellinen mahdollisuus, että syylliseksi todettu yritys ei selviydy velvoitteistaan, vaan ajautuu konkurssiin. Miten käy korvauksien tällöin?
ELY-keskus on lupia myöntävä ja niiden noudattamista valvova viranomainen. Ainakin lupaehtojen valvonta näyttää olleen väljää. Olisikin kohtuullista, että ELY-keskus kantaisi vastuunsa myös vahingon jälkiselvittelyissä.
Kimmo Kangas
kimmo.kangas@kouvolansanomat.fi
