Kylmäveristä painostusta

16.2.2016 4:00

Münchenin turvallisuuskokouksesta viime viikon lopulla kantautuneet uutiset eivät olleet omiaan lisäämään luottamusta Euroopan ja maailman turvallisuustilanteen paranemiseen.

Kokouksessa saatiin aikaan sopimus tulitauosta Syyriaan, mutta sen toteutumiseen ei luoteta. Suurin syy on Venäjä, joka saatiin sopimukseen mukaan — useilla reunaehdoilla, jotka vesittävät sopimuksen.

Münchenissä keskusteltiin myös pakolaiskriisistä. Venäjä, joka pommituksillaan Syyriassa on ehkä osaltaan sysäämässä liikkeelle uutta pakolaisaaltoa, sälytti vastuun täysin EU:n epäonnistuneen politiikan niskoille.

Venäjän ja Suomen presidenttien Münchenissä käymän keskustelun jälkeen on viimeistään avoimesti selvää, että Venäjä myös painostaa pakolaisilla Suomea ja Suomen kautta EU:ta. Tavoitteena on EU:n heikentäminen.

Venäjä pelaa kovaa peliä niin Syyriassa kuin pakolaisten kustannuksella. Voimapolitiikan kylmäverisyyttä korostaa se, että taustalla on yhä selvemmin maan talouden jatkuva syöksykierre. Sen vaikutukset näkyvät jo elintasossa. Valtiojohto pyrkii säilyttämään kansansuosionsa isänmaallisia tunteita nostattavilla operaatioilla.

Venäjän presidentti Dmitri Medvedev sanoi varauksitta, että on palattu kylmän sodan aikaan. Suomi kokee sen jälleen läheisesti. Uhkiin joudutaan varautumaan tavoilla, joita ei ole tarvittu vuosikymmeniin.

Suomen presidentti Sauli Niinistö edusti uutisten mukaan Münchenissä valitettavasti vähemmistöä tähdentäessään, että Venäjän ja lännen olisi kiistoista huolimatta sovittava niistä asioista, joista voidaan sopia. Sitä Suomen poliitikkojen on kuitenkin yritettävä edistää niin EU:n toimissa kuin kahdenvälisissä neuvotteluissa.

Markku Espo markku.espo@kouvolansanomat.fi