PÄÄKIRJOITUS

Olli Rehn nousi paalupaikalle

15.10.2016 4:00

Suomen Pankin johtajavalinnat tuskin yllättivät ketään. Elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) valintaa pidettiin käytännössä itsestään selvänä siitä lähtien, kun hän päätti hakea tehtävää. Rehnin kokemus politiikassa ja talousasioista vastaavana komissaarina EU:ssa olivat hakijajoukon keskuudessa lyömättömiä vahvuuksia. Myös toisen valitun eli Finanssivalvonnan apulaisjohtaja Marja Nykäsen nimi alkoi hakuprosessin loppusuoralla nousta yhä vahvemmin esiin.

Euroalueen myötä Suomen Pankin rooli on kaventanut, mutta edelleen se on silti merkittävä. Suomen Pankki on yhtä aikaa yhteiskunnallinen vaikuttaja ja asiantuntijaelin, joka tuottaa hallitukselle ja eduskunnalle tietoa rahamarkkinoiden ja talouden tilasta. Tässä mielessä valitut henkilöt täydentävät hyvin toisiaan. Rehn tuo johtokuntaan yhteiskunnallista näkemystä ja Nykänen rahoitusmaailman asiantuntemusta.

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen (sd.) jää parin vuoden päästä eläkkeelle. Nykyisillä poliittisilla voimasuhteilla sosiaalidemokraattien on vaikea saada edustajaansa Liikasen paikalle. Päähallituspuoleen edustajana Rehn pääsee nyt paalupaikalle, kun uutta pääjohtajaa valitaan.

Rehnin nimitys avaa myös ministeripelin hallituksen sisällä. Tarjokkaita uudeksi elinkeinoministeriksi Keskustan eduskuntaryhmässä on useitakin, jotka katsovat jääneensä ansiotta rannalle hallitusta nimitettäessä. Pääministeri Juha Sipilälle tulee nyt oiva mahdollisuus muokata hallitusryhmäänsä. Hän voi valita jonkun suoraan Rehnin tilalle tai tehdä sisäisiä siirtoja. Rasitteeksi käyvän Anne Bernerin salkkuunkin on nyt helpompi kajota.

Markku Kumpunen markku.kumpunen@kouvolansanomat.fi