Suomi on sittenkin mallimaa

24.12.2016 4:00

Maailman kuva jouluaattona on lähihistorian sekavin. Soditaan, tehdään terrori-iskuja ja puhutaan taas estoitta ydinasearsenaalin kasvattamisesta. Inhimillinen hätä ja kärsimys kasvavat. Ihmisen mieltä myllertävät turvattomuus ja myös ennakoimattomuus. Mitä tapahtuukaan huomenna?

Maailman murheet ovat ihmisten synnyttämiä. Sotilas tarttuu aseeseen silloin, kun päättäjät eivät osaa sopia asioista pöydän ääressä. Terroritekoja syntyy, koska jotkut ihmisryhmät käyttävät syyttömiin kohdistuvaa silmitöntä väkivaltaa mielenilmaisun välineenä.

Nykyinen Venäjän ja tuleva USA:n presidentti ovat pyssymiehiä. Putin on sen tylysti Ukrainassa näyttänyt. Jos Trump toimii puheidensa mukaan, amerikkalainen sotilas saattaa ryhtyä maailmanpoliisiksi melko pienistäkin syistä. Tuoreina mielipiteinään molemmat ovat ilmaisseet halunsa panostaa ydinaseisiin.

Suomen ongelmat ovat loppujen lopuksi vielä pieniä. Yksittäiset väkivallanteot ovat tosin täälläkin muuttuneet arvaamattomammiksi.

Silti Suomi on maailman kartalla turvallinen maa, jossa yritetään pitää mahdollisimman hyvää huolta vähäosaisista. Vaikka huolenpidon laadusta pitää taloussäästöjen takia olla huolissaan, Suomi on edelleen monelle muulle valtiolle mallimaa. Meitä hellitään vaikkapa puhtaalla juomavedellä – itsestään selvyys täällä, suuri haave miljardeille ihmisille.

Joulu antaa mahdollisuuden turvalliseen ja tiiviiseen yhdessäoloon läheisten kesken. Monen muun maan kansalaiselle tämä olisi joulun paras lahja.

Pekka Lakka pekka.lakka@kaakonviestinta.fi