Etelä-Korean kuohunta huolestuttaa

12.3.2017 4:00

Etelä-Koreassa mellakoidaan. Perustuslakituomioistuin vahvisti perjantaina parlamentin joulukuisen päätöksen ja suisti presidentti Park Geun-hyen perjantaina. Park Geun-hye on ryvettynyt pahasti korruptioskandaalissa, jonka lonkerot ulottuvat esimerkiksi elektroniikkajätti Samsungiin.

Presidentin kannattajat ovat ottaneet perjantaina ja lauantaina yhteen poliisin kanssa. Lauantain aamupäivällä tulleen tiedon mukaan mellakoissa oli kuollut kolme ihmistä.

Etelä-Korea on länsimaiden näkökulmasta turvapuskuri, joka sijaitsee täysin arvaamattoman Pohjois-Korean naapurissa. Pohjois-Korealla on siiloissaan ydinaseita, joita se kehittää ja testaa ohjuskokein länsimaiden sopimuksista ja viesteistä piittaamatta.

Jos sekasorto Etelä-Koreassa jatkuu, Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-un myhäilee tyytyväisenä. Jong-unin silmin eteläinen naapurivaltio on lännen juoksupoika, jota mielivaltainen johtaja ei voi sietää.

Etelä-Korean sijainti tekee siitä kaukaisuudesta huolimatta äärimmäisen kiinnostavan. Muu maailma seuraakin nyt jännittyneenä, miten nopeasti järjestys palaa maahan. Mellakointi ja sekasorto eivät voi jatkua pitkään. Perustuslain mukaan Etelä-Koreassa pitää järjestää uudet presidentinvaalit 60 vuorokauden kuluessa.

USA:n vaalien jälkimainingeissa ei voi olla huolestumatta tulevaista vaaleista. Pohjois-Korealla on taatusti intressi sotkeutua naapurivaltionsa vaaleihin. Kokonaan toinen asia on, onko sillä kyvykkyyttä siihen. Riski se joka tapauksessa on.

Pekka Lakkapekka.lakka@kaakonviestinta.fi