Kymi Ringillä realistinen aikataulu

3.8.2017 4:00

Iitin Kymi Ring -moottoriradasta saatiin keskiviikkona luottamusta herättäviä uutisia. Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjaa MotoGP:tä ajetaan Iitin Tillolassa ensimmäistä kertaa vuonna 2019.

Aiemmin Iitin MotoGP-kisan yhteydessä on ollut esillä vuosi 2018 — tosin vain arviona. MotoGP:n kaupallisten oikeuksien haltija Dorna Sports varmisti nyt aikataulun: kyseessä on viisivuotinen sopimus alkaen vuodesta 2019.

Täsmentynyt aikataulu kuulostaa realistiselta. Se antaa aikaa hioa rata täyteen käyttökuntoon ja ennen kaikkea rakentaa myös tarvittavat palvelut katsojia varten. Niitä tarvitaan, sillä Suomen-osakilpailun uskotaan houkuttelevan kymmeniätuhansia kävijöitä.

Kävijäpaljous tuo hyvää Kouvolan seudulle: asiakkaita yrityksiin ja tunnettuutta seudulle. Ensimmäisen kilpailun ajoittuminen vuoteen 2019 tekee kyseisestä vuodesta todellisen matkailun supervuoden, kun samana vuonna pidetään Korian asuntomessut.

Nyt sinettiä vaatii enää Kymi Ringin rahoituksen varmistuminen. Tähän mennessä yksityisistä rahoittajista on esillä ollut vain Kouvolan kaupunki. Kouvola on myöntänyt kahden miljoonan euron pääomalainan, mutta asettanut sen ehdoksi hankkeen omarahoituksen selvittämisen.

Valtio myönsi toukokuussa Kymi Ringille 3,5 miljoonaa euroa lisätalousarviosta. Myös tämän potin edellytyksenä on kokonaisrahoituksen toteutuminen. Toivottavasti keskiviikon uutiset vakuuttavat yksityiset sijoittajat niin, että myös tämä puoli voidaan julkistaa.

Petri Karjalainen