Vastaanottokeskus tuo myös mahdollisuuksia

8.4.2009 4:00

Suomi on sitoutunut ottamaan vastaan tietyn määrän kiintiöpakolaisia vuosittain. Kansainväliset sopimukset velvoittavat meidät avaamaan ovet myös täältä turvapaikkaa hakeville.

Koska turvapaikanhakijoiden määrä kasvaa vuosi vuodelta, on selvää, ettei Kouvolan seutukaan voi loputtomiin pakoilla yhteisiä humanitäärisiä talkoita. Selvää on sekin, että Kouvolan kokoisesta kaupungista löytyy vastaanottokeskukselle sopiva paikka, jos niin halutaan.

On luonnollista, ettei kaupunki halua sitoutua keskuksen avaamiseen ennen kuin asia on perusteellisesti selvitetty. Selvittelyssä on kuitenkin nähtävä mahdollisten riskien ohella myös ne mahdollisuudet, jotka seudulle suunniteltu vastaanottokeskus tuo tullessaan.

Konkreettisin hyöty ovat vastaanottokeskuksessa avautuvat työpaikat. Keskus asukkaineen tietää työtä ja uusia asiakkaita myös lähialueen yrittäjille. Keskuksessa pyörivä rahasumma on merkittävä, sillä 150-paikkaisen keskuksen pelkät toimeentulotuet ovat yli 400 000 euroa kuukaudessa.

Kouvolassa jo asuvat turvapaikan saaneet ja tänne asettuneet pakolaiset kaipaavat lisää tukea pärjäämiselleen. Jos sitä on vastaanottokeskuksen myötä mahdollista saada, tilaisuus on käytettävä hyväksi ja pantava koulutusta ja tukitoimia entistä ehompaan kuosiin.

Sitäkään ei voi pitää kuin etuna, että vastaanottokeskus tuo hitusen lisää kansainvälisyyttä kaupunkiin, jolla itsellään on kova hinku maailmalle. Tällä hetkellä 80 000 kaupunkilaisesta vain noin 1 600:lla on ulkomaalaistausta.