Vääntö kiristyy korkeakoulupelissä

6.2.2010 4:00

PääkirjoitusPudotuspeli ammattikorkeakoulujen kesken käy kiivaana. Opetusministeriö haluaa vähentää korkeakoulujen määrää ja aloituspaikkoja. Maakunnissa haetaan nyt sopivaa kumppania ja taistellaan omien toimipisteiden puolesta.

Erityisen tiukkaa vääntöä käydään Kaakkois-Suomessa. Koulutustarjontaa on paljon suhteessa väestömäärään.

Tilannetta ei helpota yhtään, että opetusta tarjoavia korkeakouluja on peräti neljä. Kymenlaakson, Mikkelin ja Saimaan ammattikorkeakoulujen lisäksi alueella on yksi tiedekorkeakoulu, Lappeenrannan teknillinen yliopisto.

Kotkassa ja Kouvolassa toimiva Kymenlaakson ammattikorkeakoulu on löytänyt kumppanikseen Mikkelin ammattikorkeakoulun. Etelä-Karjalassa taas Saimaan ammattikorkeakoulu tukeutuu vahvasti teknilliseen yliopistoon.

Yhteistyön muodot ovat vielä täysin avoimia. Se voi johtaa koulujen yhdistämiseen.

Kahden kaupat saattavat vielä kaatua, jos opetusministeriö patistaa kaakkoisen korkeakouluja vielä tiiviimpään yhteistyöhön. Kolmen ammattikorkeakoulun kimppaan voidaan kytkeä yhteistyökumppanina myös teknillinen yliopisto. Se voisi vahvistaa ammattikorkeakoulujen ja tiedeyliopiston yhteistyötä kaikissa maakunnissa.

Koko alueen kannalta on tärkeää, että uusi korkeakoulumalli tarjoaa houkuttavia opiskelupaikkoja nuorille ja kouluttaa osaavia asiantuntijoita elinkeinoelämän tarpeisiin.

Olipa yhteistyömuoto mikä tahansa, niin aivan varmasti taistelu niukkenevista opiskelupaikoista ja resursseista kiihtyy sitä voimakkaammaksi mitä lähemmäksi ratkaisu tulee.

Ville Pohjonen