Rokotetutkimus rikkoo lakia ja hyviä tapoja
5.10.2007 4:00Kouvolassakin on tullut 8. ja 9. luokkalaisten lasten koteihin postia papilloomavirusrokotetutkimuksesta. Postia on yleensä tullut vain yhdelle vanhemmalle. Lapsen äidiltä pyydetään lakiin perustuvaa tietoista suostumusta siitä, että nuori saa osallistua lääketutkimukseen, jos nuori itsekin haluaa.
Laki kuitenkin vaatii suostumusta molemmilta vanhemmilta. Nyt toiselle vanhemmalle ei lähetettä tiedotetta eikä häneltä pyydetä suostumusta.
Näin ollen tutkimus rikkoo tutkimuslakia, jonka säädöksillä on pyritty vahvistamaan se, että vanhemmat voivat pitää kiinni lapsensa oikeudesta erityiseen suojaan. Nyt kyseinen tutkimus tulisi keskeyttää välittömästi ja miettiä, miten se voidaan toteuttaa rikkomatta lakia.
Tytöille ja naisille kyseinen rokote on Euroopassa hyväksytty lääke, mutta pojille se on kokeiluvalmiste. Ennen kuin kirje lasten koteihin tuli, oli kouluissa kuitenkin käyty jo lobbaamassa kyseistä tutkimusta. Tämä on hyvien tapojen vastaista ja eettisesti kyseenalaista. On valitettavaa, että koulut ovat antaneet tällaista tapahtua. On myös erityisen huolestuttavaa, että erittäin laajamittaista lääketutkimusta alaikäisillä tehdään näin huolimattomasti eli tuntematta tutkimuksia säätelevää lakia.
Riku Mänttäri
lääkäri ja 9. luokkalaisen isä





