Lakien tarkoitus on suojella lapsia ja alaikäisiä
9.10.2007 4:00Nimimerkki MS väittää Kouvolan Sanomissa 6.10.2007, että yhden huoltajan suostumus riittää alaikäisen ottamiseksi tutkimukseen ja rokottamiseksi. Ei riitä. Otetaan käytännön esimerkki.
Lain mukaan tarvitaan huoltajan suostumus. Minä olen huoltaja. Onko minulta pyydetty suostumusta? Ei ole. Onko lakia noudatettu? Ei ole. MOT.
Suomen lakia ylempi asiaa koskeva EU-direktiivi 2001/20/EY ei anna sijaa erilaisille tulkinnoille: "Alaikäisillä tehtävät kliiniset tutkimukset. Alaikäisen vanhemmilta tai lailliselta edustajalta on saatu tietoinen suostumus."
Lisäksi alaikäisiä suojaa myös laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Lain viidennessä pykälässä todetaan, että huoltajat tekevät lasta koskevat päätökset yhdessä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tässä tapauksessa tarvitaan molempien vanhempien suostumus. Vastaavasta asiasta on myös eduskunnan oikeusasiamiehen virallinen kannanotto vuodelta 2004.
Keskustelin tutkimuksesta vastaavan professorin kanssa viime tiistaina ja hän itsekin tiesi, että vain toiselta vanhemmalta on pyydetty suostumus.
Koska hänen vastauksensa eivät vakuuttaneet minua siitä ,että tutkimuksessa noudatettaisiin voimassa olevia lakeja ja säädöksiä, tein asiasta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle. Asia koskee kymmeniätuhansia alaikäisiä ja heidän vanhempiaan. On huolestuttavaa, jos tutkimushoitajat aloittavat nuorten rokottamisen, vaikka tietävät rikkovansa lakia. Tutkimus on keskeytettävä, jotta se voidaan korjata lainmukaiseksi.
Kokonaan toinen asia on se, että tutkimus on lääketieteellisesti huonosti ja osin virheellisesti perusteltu. HPV-rokotteet tiedetään jo tehokkaiksi ja suhteellisen turvallisiksi. Jos Suomessa haluttaisiin pistää yhteen rokotteeseen enemmän rahaa kuin koko tämänhetkiseen kansalliseen rokotusohjelmaan, niin siitä vaan. Tosin poikia ei rokoteta muualla maailmassa ja Suomea varten Oxfordin yliopiston syöpäepidemiologian tutkija Ruanne Barnabas teki tieteellisen matemaattisen mallin, jonka mukaan poikien rokottaminen vaikuttaa kohdunkaulansyövän yleisyyteen vain marginaalisesti.
Poikien rokottaminen on siis suurta tuhlausta.
Riku Mänttäri
lääkäri ja isä
