Ei veroa omassa asunnossa asumiselle
10.3. 04:00
Oma koti kullan kallis, varsinkin jos asiasta saa päättää VATT:n viisaat. Ekonomisti Essi Eerola ja erikoistutkija Tuukka Saarimaa ovat laatineet raportin, joka on jätetty valtiovarainministeriön verotyöryhmälle. Omassa asunnossa asumisen verotusta pitäisi kiristää.
Tarkoituksena on vuokra- ja omistusasumisen verotuksen tasapuolistaminen. Tämä tapahtuisi siten, että asuminen omassa kodissa on etu ja näin ollen asuntotuloa vuokra-asumiseen verrattuna. Omistusasunnossa asuvan asumiskuluja verrataan käsittämättömällä tavalla vuokra-asunnossa asuvien vuokrakuluihin.
Tämä kertoo karulla tavalla siitä, kuinka etääntyneitä tutkijoiden kamareissa ollaan reaalimaailmasta. Tavallinen ihminen ei saisi omistaa mitään, ei ainakaan ilman, että siitä kerätään veroja veron päälle.
Omistusasunnot on hankittu tulolla, joka on kertaalleen verotettu. Veroa maksetaan pääsääntöisesti myös asunnon hankinnasta. Työryhmän viisaat eivät ole ainakaan julkisuudessa kertoneet, miten vaikkapa tavallisen omakotirakentajan lainanhoitokulut on huomioitu laskettaessa tätä ”etua”. Unholaan taitaa jäädä myös se, että usein rakentaja ottaa henkilökohtaisen vastuun omalta pieneltä osaltaan rakennuskantamme kehittämisestä ja uusimisesta.
Omistajalla on rakennuksestaan myös vastuu, oli sen sitten itse rakentanut tahi ostamalla hankkinut. Kodinomistaja on kuin yksityisyrittäjä, hän vastaa itse kaikista kuluista ja riskeistä. Peräänkuulutan nyt vastuuta myös kaiken maailman suunnittelijoilta ja poliittisilta ryhmittymiltä. Joku tolkku täytyy verotuksessakin olla.
Tämänkaltaisiin hankkeisiin pitää puuttua jo alkumetreillä. Seuraava esitys on varmaankin sitten sellainen, että verotetaan vuokralla-asujia siitä, että he saavat asua ilman omistamisen vastuullisuuden tuskaa.
Raul Lehto (ps.)
Pyhtää