Salivuokrat ajavat pienet seurat ahdinkoon
10.3.2010 4:00Yhdistykset = rahasampo. Tämä tuntuu olevan kaupungin asenne paikallisia urheiluseuroja kohtaan, mitä tulee salivuokrien vuosi vuodelta suurempiin korotuksiin.
Tyylisuuntamme, Karate-do Shotokai, on toiminut paikkakunnalla vuodesta 1982. Olemme valmentaneet sekä junioreja että aikuisia tarjoamalla laadukasta ryhmä- ja yksilöohjausta, tavoitteenamme edistää tyylisuuntamme kehitystä alueellamme.
Viime vuosina olemme kuitenkin joutuneet nurkkaan ajetuksi jatkuvasti kallistuvien salimaksujen takia. Toki ymmärrämme sen tosiasian, että kustannukset kasvavat joka suhteessa kaikilla eri
elämän osa-alueilla, mutta joku raja pitää olla seurojen
rahastamisessakin.
Kolmen viime vuoden aikana ovat salivuokramme tuplaantuneet. Tällainen nylkeminen on suorastaan kuolinisku seurallemme. Varmasti samassa tilanteessa on muitakin seuroja. Toimintamme on lähinnä selviytymistaistelua, koska kertyvät tulot eivät riitä salivuokriin. Kun kaikki rahamme menevät kaksinkertaistuneisiin salivuokriin, ei meillä jää varoja markkinoida alkeiskursseja näkyvästi ja saada uusia, maksavia jäseniä.
Olemme tyrmistyneitä siitä, että uusi Kouvola on muuttanut vuosittaisten urheiluseurojen avustusten jakoperusteita suuria seuroja ja kilpailutoimintaa suosivaksi. Meidän tyylisuuntaamme ei kilpailu kuulu. Peräämmekin salivuokra-avustusten jakoperusteisiin kohtaa, jossa pienille seuroille voidaan myöntää tukea kaupungin omiin tiloihin, jos seuran omat varat eivät riitä.
Olemme olleet siinä käsityksessä, että suomalaiset tarvitsevat liikuntaa osana hyvinvoivaa elämää. Sitä olemme halunneet ohjatusti tarjota ja samalla antaa ihmisille mahdollisuuden löytää lajimme ja tyylisuuntamme ainutlaatuisuus. Herää kysymys, arvostaako Kouvolan kaupunki ponnistelujamme tämän yhteisen hyvän eteen? On tietysti tärkeää tukea junioreja, mutta yhtä tärkeää, ellei vielä tärkeämpää on tukea aikuisten liikuntaa.
Mira Hinkkanen Kuusankosken Karate-do Shotokai ry.





