Tuetaan suomalaista maidontuotantoa
10.3.2010 4:00
Osaako muut kansanedustajat puolustaa suomalaista maitoa kuin keskustan kansanedustajat? Tätä todella ihmettelin, kun lueskelin ajatuksia meidän alueen päättäjiltä.
Keskusta on aina halunnut puolustaa suomalaisia yrityksiä. Lisäksi meitä lähellä oleva maatalous ja maidontuotanto antaa paljon työpaikkoja ja tuottaa meille hyvää ja laadukasta maitoa. Tätä ajatellen on epätavallista todella se, että aletaan suurella rintamalla vetää suomalaista työtä alas.
Työ, etenkin maidon tuotanto Suomessa on tehokasta, laadukasta, mutta kilpailukyky hinnalla on muuttanut muotoaan, kun naapurissa valuutalla saadaan suuri etu. Nyt patistan lobbauskierrokselle meidän EU-edustajat, jotta Ruotsi saadaan yhteisvaluutan piiriin. Tämä valuuttakikkailu on jo nyt syönyt todella paljon suomalaisia yrityksiä.
Toivon, että päättäjiemme ajatukset lähtisivät tukemaan tehokkaammin työtä, jota tehdään Suomessa. Suomalainen maito on hyvää, ja valinnanvara pitää löytyä kaupoista. Juodaan porukalla suomalaista maitoa ja kannustetaan samalla meidän yrittäjiä!
Kalle Ylimäki (kesk.) Kouvola





