Miten lapsia tuetaan koulumuutoksissa?

Kouvolan kaupungin harjoittaessa ns. vastuullista ja välittävää politiikkaa lakkauttamalla kouluja, on lehdissä ollut kirjoituksia opettajien huolesta, ja haitoista mitä lakkautukset tuovat opettajille. On haluttu opettamaan pieneen kotoisaan kouluun ja pieniin luokkakokoihin. Nyt onkin edessä koulujen lakkautukset ja sen myötä työpaikan vaihto/siirto, ei kortisto. Seurauksena suuri koulu, suuret luokat ja vielä pitkät työmatkatkin.

Mistähän mahtaa johtua, ettei ennen lakkautuspäätöstä opettajien taholta kuultu minkäänlaista kannanottoa kouluasiassa? Ei omasta tai oppilaiden tulevaisuudesta/sopeutumisesta? Lasten ja nuorten palveluiden tilaajapäällikkö (virkanimike) on kyllä luvannut hoitaa opettajien siirrot hallitusti ja niin että työntekijä (opettaja) voi itse vaikuttaa siihen, mihin kouluun hän siirtyy. Perusopetuspäällikkö (virkanimike) vakuuttaa, että työntekijöiden jaksamisen tukemiseen suunnataan voimavaroja.

Entä lapset? Miten heidän ”työpaikkansa”? Nyt olisikin mielenkiintoista tietää ryhtyvätkö kyseiset päälliköt suorittamaan samalla antaumuksella myös lasten sijoittelua eri kouluihin ja koulukyyteihin jokaisen toiveen ja halun mukaan ja kaikkien parhaaksi, ja saavatko lapsetkin ”työpaikan” siirron myötä tukea jaksamiseen. Lapsethan ovat ihmisiä ja koulunkäynti on heille työtä. Heillä olisi varmasti omat mielipiteensä ja omat toivomuksensa tässä kouluasiassa. Sitä ei vaan kukaan ole kysynyt.

Vastuulliset ja välittävät politiikantekijät ovat päättäneet kaiken ihan itse omissa ryhmissään pelkästään omaksi parhaakseen. Pääasia että rahat riittää palkankorotuksiin ja virkojen ylläpitoon, nykyisistä ja tulevista äänestäjistä viis veisataan!

Entäs te koululaisten vanhemmat? Onko tullut mietittyä millainen oravanpyörä tästä kouluhommasta alkaa? Ei ole kaikilla mummoja ja pappoja auttamassa, vai voitteko hyvillä mielin sulkea oven töihinlähtiessä ja jättää pienen koululaisen yksin selviytymään aikatauluista. Oletteko ottaneet selville, millaisia kysymyksiä asia on lasten mieliin tuonut, koska lapsethan ovat kaikki erilaisia ja suhtautuvat asioihin eri tavoin? Vaikkapa: mihin kouluun, millaiset luokkakaveri, millaiset opettajat ja luokat, uudet säännöt, ehtiikö taksiin, muistaako oikeat ajat jne.?

Kyllä on pienille päille mietittävää ja kysymyksiä, eikä lapsi aina osaa itse puhua asioista vaan miettii niitä omassa mielessään. Moni taitaa joutua unohtamaan kaikenlaiset harrastus/vapaa-ajantoiminnat, ei riitä vuorokaudessa tunnit eikä voimat. Lapsi ilmaisee väsymystäänkin usein kiukuttelulla, joka taas kohdistuu vanhempiin, joilta menee hermot, josta tulee stressi jne... Sääliksi käy ne perheet joita tämä ”kouluhäsäkkä” tulee koskettamaan.

Irma Olenius

Kouvola