Luontomatkailun mahdollisuudet katsottava kokonaisuutena

Kirjoittaja pitää Repoveden kansallispuistoa todellisena timanttina Kouvolan matkailun ja virkistysalueiden kehittämisessä. Kuvassa on Lapinsalmen silta. Kuvaaja: Lauri Vuorenmaa

NäkökulmaAikanaan 1960-luvun alussa puhuttiin Kouvolan olevan muuten hyvä paikka, mutta kun ei ole muuta vettä kun Käyrälampi. Olihan juoksevaakin vettä, pätkä Kymijokea ja joitain pieniä lampia, mutta se oli melkein siinä kaikki! Kymijoki on kokenut todella suuren muutoksen hyväksi upeaksi uomaksi Kouvolan sydämessä. Sen uusideoitu matkailullinen käyttö olisi nyt ensiarvoisen tärkeää.

Kouvolan kaupungissa on todella laajat vesialueet, upea metsäluonto, jonka timanttina loistaa Repoveden Kansallispuisto. Osin puutteellinen palveluvarustus ei tuo alueelle 75 000 tuhannesta kävijästään kieliviä matkailutuloja. Mutta onhan siellä kuitenkin maksutonta luonnonrauhaa. Iitin rajalta asti lähes puhdas Kymijoki halaa lempeästi nuorta kaupunkirouvaa ja ihastuttaa ylväällä virrallaan ja runsailla luontoarvoillaan, jopa koko historiallaan rajajokena meitä kaikkia. Verlan alue puhuu paperiteollisuuden noususta ja Pukkisaari on mystisen kiehtova paikka! Todella paljon hyvää ja oikein hyvää on Kymijoelle tapahtunut muutamassa vuosikymmenessä. Sen vesi on hyvää tai tyydyttävää uimavettä tietävästi koko kaupungin alueella.

Kaupunki tarvitsee keuhkot. Ei kuitenkaan pidä tuijottaa pelkästään turismiin, sillä tavallinen maaton ja mökitön Erkki ja Pirkko kaipaavat virkistysalueita uidakseen, ollakseen ja viihtyäkseen helteen porottamassa elementtitalossaan. Kaupungin täytyy tarjota uimarantoja, venepaikkoja ja luontoa yleiseen käyttöön. Siksihän niitä veroja kunnalle maksetaan.

Kuntaliitoksessa perintönä tulleet virkistysalueet ja ranta-alueiden rakenteet on jotenkin yksipuolisesti ajateltu ja suunniteltu. Se johtaa palvelujen köyhyyteen, alueiden ränsistymiseen ja viihtymättömyyteen. Perintönä on tullut kaupungille runsaasti arvokasta jokimaisemaa, järviluontoa, kuvankaunista rantaviivaa, hyviä venepaikkoja ja uimarantoja. Aikamoinen seudullinen Pandoran lipas! Mitä niillä kaikilla tehdään, on tietysti hyvä ja mietittävä kysymys kaikille osapuolille.

Käyrälammen uimaranta lienee ainut EU-kriteerit täyttävä uimaranta Kouvolassa, mutta sen siisteys, rakenteet ja järjestelyt ovat hiukan oman onnensa nojassa. Positiivista ovat rantalentopallokentät ja hyvä leirintäalue. Lisäksi minimivaatimus eli uimavalvojat ovat paikalla. Jos heitä ei olisi, meno olisi ehkä vieläkin villimpää — onhan rannassa paljon pieniä lapsia opettelemassa omin päin uimaan. Kauniin kallioisessa ja avarassa Hautalan rannassa oli todella paljon väkeä helteillä, jopa venäläisiä turisteja kuin etelän rannoilla. Siellä ei kuitenkaan ole riittävästi parkkialueita ja kunnon tie rannalle puutuu kokonaan. Silti väkeä kokoontuu runsaasti puutteista huolimatta ihailemaan rantakallioilta upeaa meren oloista Lappalan selkää. Hiekkasärkkä Jokelassa oli hellepäivien viikonloppuina aivan täyteen ”buukattu”. Osa autoista joutui kääntymään takaisin parkkipaikkojen loppuessa.

Suomen eteläisin koskematon erämaa-alue on niin lähellä Helsinkiä, että lähimatkailukohteita ja palvelua kansallispuistossa pitäisi kehittää Natura-puitteisiin sopiviksi. Kouvolan keskustasta ei kansallispuistoon pääse päivittäin julkisilla edes kesäsesongin aikana. Kansallispuisto ei tuota Kouvolalle niitä euroja, mitä puistoa perustettaessa ajateltiin.

Puutteellinen majoitus- ja palveluvarustus ei tuota muita kuin päivämatkailijoita. Puuttuu erämatkailuun perustuva puurakenteinen hyvätasoinen moderni luontomatkailijoille tarkoitettu hotelli, jossa olisi runsas lähistöllä jo oleva ympärivuotinen palvelutarjonta. Miten olisi avantouinti, luonnonvesiuinti, retkiluistelu, pilkkiminen, luonnon- ja eläintieteelliset opastusretket, mustikanpoiminta suobongaus ja luontokuvausretki?

Onko kaikkea uutta kaupungin hallinnassa olevaa luontopääomaa ja matkailullisia arvoja inventoitu? Onko liitoskunnista perittyjä huomattavia maisemallisia arvoja tutkailtu yhtenäisenä kokonaisuutena matkailuyritysten ja kuntalaisten virkistystarpeen kannalta?

Sitä sietää nyt kysyä kaupungin tästä sektorista vastaavalta virkakunnalta? Onko Kymijoen kaupungin ”brändityöryhmä” jo perusteilla? Kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäki totesi taannoin maaseutuasian miehityksen olevan kunnossa.

Onko olemassa tähän kuin lahjaksi tulleeseen runsauteen suunnitelmia?

Onko varauduttu työmäärään, mitä uuden Kymijoen kaupunkimme luontoarvojen matkailullinen kehittely vaatii?

Vai onko perittyä niin paljon, ettei runsauden pulassa tiedetä, mistä alkaisin tään Kymenlaakson laulun?

Ado Sakari Ala-Krekola

Kouvola