Museoviraston linja käsittämättömästi muuttunut
2.9.2010 4:00
Siitä on jo viitisentoista vuotta aikaa, kun yritimme saneerata Upseeritien entisiä upseerien asuintaloja niin nykyaikaisiksi asunnoiksi kuin suinkin mahdollista. Homma olisi ollut paljon helpompaa ja tuloskin ehkä parempi ellei Museovirasto olisi parhaansa mukaan ”lyönyt kapuloita rattaisiin”. Se teki kaikkensa vaikeuttaakseen suunnittelijoiden ja meidän rakentajien työtä.
Yhtenä esimerkkinä mainittakoon erittäin huonokuntoiset puuikkunat. Museoviraston kanta oli aluksi ihan ehdoton sen suhteen, että ikkunoita ei saa uusia vaan ne pitää säilyttää ja kunnostaa. Ikkunoista oli maalit suurelta osin pois, niissä oli lahoja osia ja erikokoisia lohkeamia. Ihan oma lukunsa oli ikkunoiden tiiveys. Niitä ei parhaalla tahdolla, eikä hyvällä ammattitaidollakaan olisi saanut lämpöä pitäviksi. Museovirastoa eivät tällaiset perustelut kiinnostaneet pätkääkään. Monien palavereiden ja asiantuntijalausuntojen jälkeen ikkunat kuitenkin saatiin uusia, mutta niistä piti tehdä täysin entisten näköiset. Hyvä näin, vaikka se maksoikin paljon rahaa.
Toisena esimerkkinä olkoot talojen parvekkeet. Vanhoissa taloissahan ei parvekkeita ollut ollenkaan, joten ehdotus parvekkeiden tekemisestä saneerattaviin taloihin oli aikamoinen punainen vaate Museovirastolle. Lopulta lupa kuitenkin saatiin, mutta ehtonsa silläkin oli. Parvekkeisiin piti tehdä ”takorautaiset” kaiteet ja betonin piti olla punertavaa, julkisivutiilen väriin sopivaa.
Sitten oli vielä ehto, joka varsinkin jälkeenpäin on eniten harmittanut eli että parvekkeista piti tehdä epäkäytännöllisen pienet. Puolipyöreä muoto on sinällään kaunis katsella, mutta se entisestään korostaa parvekkeiden pientä kokoa.
Sitten eräänä elokuisena aamuna 2010 meni leipä väärään kurkkuun, kun avasin Kouvolan Sanomat ja näin Kasarminmäeltä otetun, mainiosti rajatun kuvan kirjavasta verkkoseinästä ja sen takana olevasta vanhasta jyhkeästä punatiilirakennuksesta. Ensin luulin, että kuva oli manipuloitu tietokoneella ja että kyseessä olisi joku tulevaisuuden suunnitelma.
Jutun luettuani olin järkyttynyt. Kuva olikin otettu jo olemassa olevasta kohteesta. Hyppäsin välittömästi autoon, koska halusin omin silmin varmistaa, että voiko tämä olla totta. Oli se. Räikeän värinen verkkoseinä taustanaan noin sata vuotta vanha koristeellinen tiilirakennus oli kuin joku irvikuva. Pajaksi nimetty rakennus oli juuri valmistunut Kasarminmäelle.
Ymmärrän, että joku arkkitehti voi suunnitella tällaisen kohteen ja ehdottaa sitä tehtäväksi, mutta sitä en ymmärrä, että tämä kaikki on tehty Museoviraston luvalla ja rakennuslautakunnan ”suojeluksessa”. Käsittämättömän paljon on Museoviraston linja muuttunut viidessätoista vuodessa. Eihän tuollaisia verkkoseiniä olisi missään nimessä saanut silloin 1900-luvulla rakentaa edes lähellekään Kasarminmäkeä. Siinä on väärää sekä värit että materiaali.
Esittelin Kasarminmäkeä viime viikonvaihteessa tuttavilleni ja he ihastelivat näkemäänsä. Pajan tosin jätin näyttämättä.
Raimo Valtonen Kouvola





