KPL:n faneillakaan ei mennyt hyvin
7.9.2010 4:00Päätin sunnuntaina lähteä katsomaan elämäni ensimmäistä korkeimman tason pesäpallo-ottelua Vimpeliin. Ja vaikka olenkin Pohjanmaalta, niin sydämeni sykki silti hienoisesti kouvolalaisten puolella, mikä perustui Kouvolan pelaajien aiempiin esityksiin pelikentillä. Enkä ollut ainoa, jolle oli käynyt samoin.
Kaikki sujui hyvin valtavasta väkimäärästä huolimatta, kunnes tielleni osui pari Kouvolan kannattajanaista, joilla oli ilmeisesti ”huono päivä”. Huono olo piti purkaa tuntemattomiin katsojiin haukkumalla heitä junteiksi, maalaisiksi jne. Katsomossa oli ehkä juntteja, maalaisia ja muita heidän mielestään alempiarvoisia ihmisiä, mutta oli siellä myös kaupunkilaisia tai ylemmän korkeakoulutuksen saaneita. (Rouvien oma koulutustausta ei tullut ilmi).
Jokainenhan voi käyttäytyä tietenkin niin huonosti kuin osaa, mutta siinä vaiheessa, kun vetää joukkueen fanipaidan päälleen, kannattaisi ajatella, ettei edusta enää pelkästään itseään. Siinä vaiheessa edustaa jokaista miestä, joka pistää itsensä likoon kentällä yhteisen asian puolesta.
Vaikka minua harmittikin pelin lopputulos, niin aivan yhtä paljon minua harmitti se, miten paljon huonoa mainosta Kouvolalle nämä kaksi naista saivat aikaan yhden pelin aikana. Miten lie muiden pelien aikana?
Kohosen ja kumppaneiden täytyy tehdä kovasti töitä, jotta pystyvät korjaamaan syntyneitä mielikuvia. Kuitenkin ihmisten mielikuvan joukkueesta tulisi perustua pelikentän tapahtumiin ja pelaajien tekemiseen eikä ulkopuolisten toimintaan. Sitä paitsi syntyneitä mielikuvia on myöhemmin vaikea muuttaa.
Ehkä tämä kirjoitus ei vaikuta mitenkään fanien käyttäytymiseen, mutta toivottavasti kuitenkin joku edes ajattelee asiaa, kun seuraavan kerran fanituotteen mukaansa ottaa.
Kaikesta huolimatta, hyviä pelejä kouvolalaisille, pidän vielä peukkuja.
Paula Tiala Lestijärvi





