Ummeljoella nyt uhattuna eskari
15.1.2012 4:00Risto Suolanen kirjoitti hyvin (Lukijat 11.1.) Kouvolan sivistyspalvelun käsittämättömästä toiminnasta. Me ummeljokelaiset saimme koulumme pois kyseiseltä listalta pyytämällä päättäjät kulkemaan lasten tulevan koulumatkan, nähdäkseen, mihin suden suuhun ovat heitä työntämässä. Tosin päättäjät kulkivat linja-autolla, mutta tajusivat mistä oli kyse.
Nyt on Ummeljoella liipasimella eskari, joka on koulun yhteydessä, ja joka järjestää koululaisille tärkeän tukipalvelun eli aamupäivä- ja iltapäivätoiminnan. Eskaria uhkaa lakkautus, kun syksyn ryhmä on tämän hetken tiedon mukaan liian pieni (6 oppilasta). Sivistyspalvelut ei ole katsonut tulevaisuuteen, koska seuraavalle vuodelle on luvassa tämän hetken tietojen mukaan noin 20 oppilasta. Taitaa Myllykosken uudesta päiväkodista tulla valtava kompleksi, kun sinne sitten sijoitetaan ummeljokelaiset noin 20 kuljetusta tarvitsevaa eskarilaista.
Vinkkinä myllykoskelaisille/anjalalaisille, jotka haluaisivat lapsensa eskariin, jossa on pieni ryhmä, voitte hakea Ummeljoelle paikkaa ensi syksyksi.
Kouvolan periaate näyttää olevan, että kaikki, mihin on vain pienikin teoreettinen peruste, lakkautetaan. Järjen käyttö sekä tulevaisuuteen katsominen on ehdottomasti kielletty. Tästä lakkautuksesta kärsivät myös pienet koululaiset, joilta viedään samalla turvallinen AP-hoito. Maalla alle kolmen kilometrin koulumatka pimeässä on pienelle koululaiselle joskus ylipääsemätön, jolloin AP on ollut uskomaton tukipalvelu työssä käyville vanhemmille.
Lupauksiin ja höpötyksiin, että eskari otettaisiin käyttöön tarpeen vaatiessa, ei enää kukaan usko. Kaikista palveluista on pidettävä kynsin hampain kiinni tai ne on lopullisesti menetetty. Me ummeljokelaiset olemme tottuneet taistelemaan lastemme puolesta, oli kyse neuvolasta, koulusta, kaukalosta, päiväkodista tai kyläkirkosta. Kouvolan päättäjät linjauksillaan pitävät näköjään huolen että pysymme kiireellisinä.
Milma Kohomäki, Susanna Rinnelä, Maarit Huhtiniemi, Sari Lonka, Anneli Seppälä, Anne-Mari Kujala, Marjo Viherkoski, Sari Kopra Ummeljoen koulun vanhempainyhdistys
