Rippikouluun vasta kun osaa istua kirkossa hiljaa

17.1.2012 4:00

Sunnuntaina Keskuskirkon messussa liturgina toiminut pappi joutui puuttumaan rippikoululaisten äänekkääseen ja häiritsevään käyttäytymiseen jumalanpalveluksen aikana, jopa alttarilta sormella osoittamaan kuuden häirikön puuhastelua. Toki siellä oli muitakin supattelijoita näiden kuuden lisäksi. Suurin osa oli myös hyvin käyttäytyviä.

Onnistuneesti pappi otti vielä rukouksessaan asian esille, että nämä häiriköivät nuoret osaisivat keskittyä, hiljentyä ja löytäisivät paikkansa tässä elämässä. Viisaasti ja sydämellisesti hän rukoili heidänkin puolestaan! Liturgian jälkeen hän joutui menemään penkkiriviin keskustelemaan näiden nuorten kanssa.

Toivottavasti näiden nuorten vanhemmat ottavat asian esille kotona: onko juuri teidän kullannuppunne käyttäytynyt huonosti keskuskirkossa 15.1.?

Mikä näitä nykyajan nuoria vaivaa? Eikö ole muulloin aikaa asioiden selvittelyyn kuin kirkossa? Kirkkoon tullaan äänekkäästi, joskus jopa hupparit tai pipot päässä ja puhelimet kourassa. Puhelin ei jää hetkeksikään huomiotta. Sitä pitää vilkuilla ja näplätä lähes koko ajan. Sunnuntainakin suntio selkeästi sanoi muutamalle tytölle, että puhelimet kiinni ja syvälle taskun pohjalle.

Ehdotankin, että vastaisuudessa rippikoululaisilta kerätään puhelimet pois kirkkoon tultaessa, ja vasta jumalanpalveluksen jälkeen annetaan takaisin. Ei niitä kirkossa tarvita. Ajankulun voi katsoa kellosta, jos on tarvis.

Kyllä myös isoiset voisivat istua rippikoululaisten keskellä ja valvoa heidän käyttäytymistään ja puuttua heti epäkohtiin. Huonosta käytöksestä ei saisi ko.sunnuntaina leimaa.

Myös rippikoululaisten vanhemmat voisivat tulla kirkkoon kuulemaan sanaa, ja samalla seuraamaan nuortensa käyttäytymistä.

Nyt moni tuo autolla lapsensa kirkon eteen ja on sitten jumalanpalveluksen jälkeen tukkimassa ajorataa parkkeeraamalla puoliksi jalkakäytävälle ja puoliksi ajoradalle. Joskus jopa molemmille puolin tietä kirkon kohdalla, niin ettei kirkkoväki tahdo päästä lähtemään parkkipaikoilta kotiin.

Siinä aivan vieressä on iso, lähes tyhjä parkkipaikka. Kyllä se nuori luultavasti sinne asti jaksaisi kävellä!

Kirkosta poistuttaessa oli mukava kätellä pappia, ja ehdottaa, että rippikoulun aloitusikä 17 vuoteen, ja 15-vuotiaat vielä pyhäkouluun kunnes osaavat istua asiallisesti (=hiljaa) ja arvokkaasti kirkossa.

Esa Viitala

Vapaaehtoistyöntekijä

Kouvola