Pelottelun politiikkaa kuntauudistuksesta

Kuntauudistuksesta on joillekin tullut oikea mörkö. Reijo Tossavaisen (ps.) kirjoitus (Lukijat 19.1.) kaikkine kuntien lahtausjuttuineen oli mitä suurinta populismia.

Syyttely hallituspuolueita kohtaan tuntui haetulta, koska päätöksiä mistään pakkoliitoksista ei ole olemassa. Ja toisekseen Tossavainen on lähtenyt vastarintaan luonnollista kehitystä halveksien. Tosiasia on, että monet kunnat ovat taloudellisesti kestokyvyn rajoilla ja olisi luonnollista koota voimia yhdistymisten kautta kestämään yhä kovenevia haasteita.

On muistettava, kuinka maaseutukuntien elämänmahdollisuuksia ajettiin alas 1970-80-luvuilla. Merkittävimmät tuotantolaitokset, meijerit ja pienteurastamot ajettiin alas maatalouden oman järjestön MTK:n toimesta. Alettiin vaatia tilakokojen suurentamista tuotantolaitosperiaatteella.

Samalla tuhottiin pientilatoiminta kannattamattomana ja ajauduttiin jälleen maalta pois muuttoon.

Ja mikä ihmeellisintä, samanaikaisesti teollisuus vähensi väkeä automaation vallatessa alaa, mutta kunnat ja valtio kaksinkertaisti henkilömääränsä. Syntyi liian raskas hallintorakenne niin kuntiin kuin valtiollekin. Nyt sitten on tullut kannattamattomuusongelma, jota olisi järkevää purkaa, ennen kuin ajaudutaan todellisen pakon eteen.

Miksi emme tekisi voimien yhdistämistä nyt, kun vielä voi katsoa asioita järkipohjalta, sortumatta tarpeettomaan populismiin tai tunteiluun.

On meneillään suuri eläköitymisaika julkisen hallinnon viroista. Eikö olisi helpompi kuntien päättäjillekin nyt tehdä yhdistämispäätökset, eikä pakosta sitten, kun eläkkeelle lähtevien tilalle on otettu uusi henkilöstö? Kun halutaan yhteisvoimaa ja realistisin tavoittein perustellaan asioita voimien kokoamisella, jotta pystyttäisiin palvelemaan entistä paremmin kansalaisia, ollaan yhteisön kannalta kestävällä tiellä.

Tossavaisen tapaiset puheet kuntien lahtaamisista luovat pohjaa turvattomalle yhteisölle silloin, kun pitäisi etsiä yhdessä keinoja paremmalle tulevaisuudelle.

Jorma Härkönen

Lappeenranta