Aimo Ahtia lyödään kohtuuttomasti

30.1.2012 4:00

Tämänkin lehden palstoilla on Aimo Ahtia lyöty kuin vierasta sikaa. Toki myös saavutuksia on muistettu, mutta on kohtuutonta ja suorastaan hullua, että yhteissummaltaan vaivaiset 700 euron liikelahjat uhkaavat painaa miehen saavutukset, maineen ja jopa eläkepäivät lokaan.

Ne, jotka alun perin kantelivat Ahdin hieronnoista, sietäisivät hävetä. On helppoa porukalla kivittää sellaista, joka poikkeaa harmaasta valtavirrasta. Valittajien kannattaisi joskus käydä muuallakin eikä vaan pyöriä siinä tutun nakkikioskin kulmilla. Mikäli Ahdin Kiina-hanke olisi onnistunut, niin kyllä olisi riittänyt selkääntaputtajia ja muita hännystelijöitä.

Aasiassa ja etenkin Kiinassa kauppaa tehdään ystävien kesken. Hyviin liiketapoihin kuuluu antaa liikekumppanille jokin lahja josta hän pitää, ja on erittäin moukkamaista olla vastaanottamatta lahjaa. Arvoltaan vähäisillä lahjoilla ei oletetakaan saatavan suoranaista hyötyä, niillä luodaan yhteistyölle hyvä ilmapiiri josta kumpuavat hyvät ja innovatiiviset business-ideat. Olen työskennellyt ja asunut Aasiassa yhdeksän vuota, ja tiedän aiheesta jotakin.

Ahti on visionääri ja rohkea mies, joka on uskaltanut yrittää jotain suurta ja merkittävää kaupunkimme eteen. Liekö syy kateudessa, tuppukylän pikkusieluisuudessa vai missä, kun hänen kimppuunsa nyt näin vapautuneesti käydään monelta eri taholta.

Mukailtu kiinalainen sananlasku: Kun muutosten tuulet puhaltavat, jotkut väsäävät suojia ja toiset rakentavat tuulimyllyjä. Tuulimyllynrakentaja Aimo Ahdille voimia toivottaen.

Anssi Väre

Myllykoski