Hallitus aikoo ajaa lähipalvelut alas
30.1.2012 4:00Hallitus aikoo toteuttaa laajan lähipalvelujen alasajon. Lähes kaikki maaseutukunnat aiotaan liittää johonkin kaupunkiin. Ja kaikki aiotaan toteuttaa mahdollisimman vähän kansalaisia kuunnellen. Helsingissä piirretään valmiit kuntarajat, joita sitten selvitysmies tai -nainen selittää parhaansa mukaan kuntalaisia muka kuunnellen. Se on kuitenkin vain muodollisuus, eräänlainen kansanvaltaisen kuorrutuksen sively pannukakun päälle.
Tässä vaiheessa olisi hyvä ottaa opiksi jo tehdyistä vastaavista liitoksista. Esimerkiksi Salon ja Kouvolan seuduilla hanke on jo toteutettu hallituksen nyt koko maahan suunnittelemalla tavalla.
Kouvolassa kokoontui ensin pieni kunnallispäättäjien sisäpiiri ja sopi keskenään, että kunnat pannaan yhteen. Sen jälkeen palkattiin selvitysmies, joka teki töitä ennalta annettujen ohjeiden mukaisesti. Sitten seurasi muodollinen kuuleminen. Kaikki huipentui armottomaan painostukseen kunnanvaltuutettuja kohtaan. Räikeimpänä esimerkkinä Elimäki, jossa valtuusto joutui äänestämään uudelleen, koska ensimmäisen kerran tulos ei junttaa miellyttänyt.
Mielipidekysely kertoo, että suomalaisista vain noin joka neljäs kannattaa suurkuntia. Maaseutukunnissa kannatus on jopa tätä huomattavasti vähäisempää.
Isoissa kunnissa säästöjä saadaan aikaiseksi vain palveluja leikkaamalla. Ja nuo leikkaukset kohdistuvat suurkunnan reuna-alueille. Kyseessä on siis palvelujen alasajo maaseudulta. Näin on tapahtunut niin Salossa kuin Kouvolassakin.
Hallituksen suunnitelmat voidaan estää tehokkaimmin tulevien kunnallisvaalien yhteydessä. Niistä on tehtävä kansanäänestys lähipalvelujen säilyttämisen tai niiden lopettamisen puolesta.
Reijo Tossavainen Kansanedustaja (ps.) Savitaipale
