Presidenttiä tarvitaan viennin vauhdittajana
2.2.2012 4:00Suurin osa SDP:n ministeriryhmästä on halunnut aktivoitua presidentinvaalien toisella kierroksella. Osa heistä, mm. Maria Guzenina-Richardson ja Erkki Tuomioja ovat jopa kuvansa kera vauhdittamassa Pekka Haaviston vaalityötä. Missähän nämäkin ministerit olivat, kun vaalien ensimmäistä kierrosta käytiin ja puolueella oli vielä oma ehdokas?
Presidentinvaalikampanja on loppusuoralla. On hyvä muistaa, että valitsemme presidenttiä Suomelle ja suomalaisille, joita on maailmassa vain hieman yli viisi miljoonaa. Vaalikampanjan aikana on puhuttu paljon arvoista ja siitä arvopohjasta, joka valittavalla henkilöllä on.
Minun mielestäni tasavallan presidenttinä tulisi olla henkilö, joka arvojohtajana johtaa Suomea ja suomalaisia kunnioittaen heidän identiteettiään, heidän uskontoaan, kulttuuriaan ja perinteitään, sekä tarvittaessa myös voimakkaasti niitä puolustaa.
Suomi ei pärjää kilpailussa maailmalla ilman kotiinpäinvetoa. Energian hinta on pidettävä kohtuullisella tasolla. Näin turvaamme täällä vielä olevat metalliteollisuuden ja paperiteollisuuden työpaikat. Meidän ei tarvitse omin toimenpitein hinnoitella itseämme ulos kansainvälisestä kilpailusta. Viennin vauhdittajana tarvitaan myös presidenttiä, joka lähtee mukaan kauppamatkoille ja tilanteessa kuin tilanteessa puhuu teollisuuden kilpailukyvyn puolesta. Tällaisesta toiminnasta hyötyy niin suomalainen yrittäjä kuin duunarikin.
Kun näillä kriteereillä valitsee omaa ehdokasta, valinnan tekeminen on helppoa. Oma ehdokkaani toisella kierroksella on Sauli Niinistö.
Esa Lehtinen (sd.) Kausala, Iitti
