Uimahalli Kausalaan, ei kattoa tekojäälle

7.2.2012 4:00

Minun ja monen muun mielestä Kausalaan pitäisi tulla uimahalli. Iitistä ja jo pelkästään Kausalasta löytyisi paljon uinnista kiinnostuneita sekä mahdollisia kunto- ja kuntoutusuimareita. On ikävää ajaa aina Kouvolaan tai Kuusankoskelle uimaan. Ja varsinkin, kun uintiaikaa on vain pari kolme tuntia.

Jos uimahalli tulisi, niin siinä voisi olla pieni kahvio, jossa voisi olla kahvilanpitovuorot samalla tavalla kuin Kesäkahvilassa. Lisäksi tuottoa tulisi myös vaikkapa kahden euron sisäänpääsymaksusta. Samalla voisi olla jonkinlainen kausikortti, sillä jotkut uivat mahdollisesti monta kertaa viikossa.

Uimahallin ei tarvitsisi olla kovin iso. Pienen kahvion lisäksi riittäisi lastenallas ja vähän isompi kunnon uintiallas, jossa toinen pää voisi olla syvempi, jotta voisi hypätä ponnistuslaudalta.

Uimahalli voisi tulla Ravilinnan yhteyteen, kun sitä aletaan laajentaa, tai erillisenä pienenä uimahallina jonnekin muualle, mutta niin että se olisi silti jossain Kausalan alueella.

Minä ja moni muukin on sitä mieltä, että tekojääradan kattaminen on todella typerä ajatus.

Kattamattomalla jäällä on pärjätty hyvin tähänkin asti. Kaiken lisäksi Iitissä ei enää edes ole jääkiekkojoukkueita, jotka tarvitsisivat kunnon harjoitusoloja. Eli siihen menisi turhaa rahaa. Nekin rahat voisi käyttää uimahalliin, tai jos ei siihen niin johonkin muuhun järkevään.

Toivoisin siis, että Kausalaan tulisi uimahalli tekojääradan kattamisen sijaan, ja ainakin osan uimahallista voisi tehdä vaikkapa talkootyönä.

Se olisi myös iittiläisten yritysten etu, sillä täällä on paljon rakennusalan ihmisiä sekä putki- ja vesiputkifirmoja. Uimahalli tulisi olemaan tuottoisa, tai ainakin ajan myötä siitä tulisi tuottoisa. En tietenkään ajattele asiaa rahan kannalta, vaan ihmisten hyvinvoinnin puolesta.

Olen sitä mieltä, että Kausalaan pitäisi rakentaa kaikille avoin uimahalli, ja sitä voisi pitää myös mahdollisena kilpailupaikkana uimakilpailuissa!

Enni Lindholm

Iitin yläkoulu, 8D