Haavisto ja tukijat eivät tulleet lyödyiksi

8.2.2012 4:00

Presidentinvaalikampanja on käyty ja maahamme on valittu johtaja. Kaksi hyvää ehdokasta joukkoineen veivät tahoillaan läpi mahtavan prosessin. Onnea ja myötätuulta uudelle presidentille.

Timo Soini on iloinnut toisen ”tappiosta”, ja on sitä mieltä, että vihreät lyötiin lättäjaloiksi vaalien toisella kierroksella, ja että porukka Haaviston takanaan pilasi hänen kampanjansa. (KS 6.2.) Mikäli asia pitää paikkansa, se on surullista. Epäkohtelias kielenkäyttö ei kuulu sivistykseen, ja on tavatonta puhua tässä yhteydessä lyömisestä ja iloita julkisesti tappiosta.

Pekka Haavisto puhaltaa maahamme positiivista henkeä, ystävällisyyttä ja kohteliaisuutta. Pitkäjänteinen työ, osaaminen ja sivistys liitettynä ihmisten kohtaamisen taitoon tuotti yli miljoona ääntä.

Haavistoa ja hänen ajamiaan asioita kannattava tukijajoukko muodostui ennenkokemattoman suuresta kansanliikkeestä ja siinä jokaisella oli osansa ja arvonsa. Ehdokas ja kampanja loivat uskoa tulevaisuuteen ja vahvan yhteyden erilaisten ihmisten välillä.

Tappiona vaalin tulosta ei voi pitää. Kampanja toi mukanaan roppakaupalla positiivista sykettä, ajateltavaa ja tehtävää. Valtava joukko innostunutta ja mukavaa väkeä toteutti lyhyessä ajassa hienon kampanjan. Sanokoon Soini mitä sanoo.

Liisa Sburatura

Kouvola