Lakkaavat palvelut korvataan uusilla ratkaisuilla

8.2.2012 4:00

Marko Reinikainen kirjoitti (Lukijat 3.2.) kirjastoverkkopäätöksestä, jota käsiteltiin kaupunginhallituksessa 2.1. Hän pyysi vastausta, miksi esitin kirjastojen lakkauttamista, vaikka lakkauttamisesta saatava säästö on hyvin pieni — lähinnä kirjoitus koski Kääpälän kirjastoa.

Haluan kertoa oman näkemykseni palveluverkkoratkaisuista yleisesti, vaikka kysymys koskikin vain kirjastoa.

Kouvolan kaupungilla on käsittelyssä useita palveluverkkoa koskevia selvityksiä tai ehdotuksia. Kaikille on yhteistä se, että uusi kaupunki etsii tarkoituksenmukaista toimintarakennetta, jolla pystytään turvaamaan kuntalaisten palvelujen saatavuus koko kaupungin alueella. Toisaalta näillä ratkaisulla etsitään myös taloudellisesti kestävää toimintaa niin tilojen kuin henkilöstön käytön kannalta. Usein muutokset näkyvät siten, että jokin palvelupiste lakkaa toimimasta ja palvelu tuotetaan muualla, tai sitten palvelu muuttuu kokonaan toisenlaiseksi.

Kirjastotoimenjohtaja Merja Sali kommentoi kirjastoverkkoratkaisua: ”Kirjastosta katsottuna Kääpälän lapsille pysytään tarjoamaan samanlaiset hyvät kirjastopalvelut kuin muillekin haja-asutusalueen koulujen oppilaille. Silloin kun yhteistyö koulun ja kirjastoauton välillä toimii hyvin, kirjastoauton pysäkki sovitetaan koulun toimintaan niin, että oppilaat käyvät autossa ryhmittäin ajoitetusti. Kirjastoautossa on tarjolla aktiivisesti uusiutuva, reiteittäin vaihtuva 4000 niteen kokoelma. Kirjastoauto välittää toivotut kirjat, elokuvat ja lehdet myös muiden kirjastojen kokoelmista.

Nyt lakkautettavaksi esitettävien kirjastojen alueilla palvelu kyetään hoitamaan kirjaston nykyisellä työvoimalla. Pilkanmaalla on päivystetty hyvin pientä asiakasmäärää varten koko yhden henkilön viikkotyöaika. Jos/kun muutetaan Pilkanmaan kirjastonhoitajan tehtävä kirjastoauton kuljettajavirkailijaksi, saadaan kirjastoautosta iloa laajemmalle alueelle Jaalaan ja etäämmällä keskustoista oleviin päiväkoteihin, kouluihin, vanhusten asumispalveluyksiköihin jne. Kaupungin kaikkia reuna-alueita pystytään palvelemaan omilla kirjastoautoilla eikä autoja seisoteta tallissa.”

Näillä perusteilla esitin kirjastojen lakkauttamista; kuntalaisten palvelut pystytään turvaamaan laajalla alueella, ja kustannukset eivät lisäänny. Käsittelemme kirjaston palvelujen kehitystä myös jatkossa ja etsimme uudenlaisia toimintamuotoja, jotka palvelisivat parhaiten kaikkia kouvolalaisia.

Annikki Niiranen

Apulaiskaupunginjohtaja

Kouvola