Punavihreä umpio koki selvän tappion

8.2.2012 4:00

Ennustin, että Suomi jakaantuu pressanvaaleissa kehäkolmosen kohdalta, ja että Pekka Haaviston vaalivankkurit alkoivat sutia siinä vaiheessa, kun taiteilijat ja muut pikkujulkkikset asettuivat vankkureiden vetovuoroon.

Tulokset kertovat, että Haavisto sai kehäkolmosen sisäpuolella puolet äänistä. Sen sijaan muualla Suomessa kannatus oli huomattavasti vähäisempää, eli samaa luokkaa kuin vasemmistopuolueiden ja vihreiden normaali kannatus. Mistään Haavisto-ilmiöstä siellä ei voida juurikaan puhua.

Haaviston kupla puhkesi. Jälleen kerran nähtiin, että media elää samassa punavihreässä umpiossa kuin taiteilijat ja pikkujulkkikset. Tähän pätee vanha sanonta, että seura tekee kaltaisekseen.

Tämän vaalin ratkaisivat perussuomalaisten ja keskustan kannattajat. He valitsivat pienempänä pahana Niinistön arvomaailman ja hänen tavoitteet politiikassa presidentin valtaoikeuksien puitteissa. He eivät halunneet sellaista arvomaailmaa, jota siviilipalvelusmies, homo, opiskelunsa keskeyttänyt ja kirkkoon kuulumaton henkilö viestitti. He eivät halunneet sitä arvomaailmaa, mitä media, taiteilijat ja muut pikkujulkkikset toitottivat. He halusivat koko maalle ja koko kansalle ”ihan oikean” presidentin.

Kaikenlainen vouhkaaminen on nyt tämän asian osalta ohi. Edessä on arki, jolloin palataan lähtöruutuun. Tilanne näkyy vielä talven aikana pienoisina muutoksina puolueiden kannatuslukemissa.

Syksyllä kunnallisvaalien aikaan puhutaan ihan oikeista ihmisten arkeen liittyvistä asioista, puhutaan kuntien pakkoliitoksista. Silloin käydään kansanäänestys lähipalvelujen puolesta tai niitä vastaan.

Reijo Tossavainen

Kansanedustaja (ps.)

Savitaipale