Kuusankosken Teatteri ahtaalla, mutta toimii
9.2.2012 4:00Kouvolan Sanomat ja Kymenlaakson radio ovat viime päivinä käsitelleet Kuusankosken Teatterin tilannetta. Kymenlaakson radio otsikoi asian niin, että Kuusankosken Teatterin henkilöstö on loppuunpalamisen partaalla.
Onneksi asiat eivät ole ihan niin huonosti. Kukaan meistä ei ole menossa ”puhaltamalla nurin”, vaan arki toimii ja huumoriakin riittää. Mutta totta on, että Kuusankosken Teatteri on toiminnan laajuuden ja talouden osalta haastava yhtälö. Sitä se on ollut aina, ja nykytilassa sen on tehnyt astetta haastavammaksi toimintojen voimakas nousu sekä tavoitteissa että määrissä (varsinainen harrastajateatteritoiminta, Taipo — taiteen perusopetus ja Kuulas — Kansainvälinen lasten teatteritapahtuma).
Kasvu on totta kai hieno asia.
Haaste on saada resurssit samalle tasolle.
Ratkaisumalleja etsitään yhteistyössä eri tahojen kanssa.
Itselleni tämä työ on rakas elämäntapa, ja kuten yleensä kulttuurityössä, myös Kuusankosken Teatterilla olemme vahvasti sitoutuneita tähän toimintaamme. Juuri siksi minua raastaa se tosiasia, että raha ei riitä kaikkeen.
Poikkeusyksilö me emme ole, talous tuntuu olevan perusongelma suurimmalla osalla kanssaeläjiäkin.
Raha sanelee, mutta tärkeintä on eri-ikäisissä tekijöissä ja katsojissa tapahtuvat ajatukset ja tunteet.
Tärkeintä on sisältö.
Piia Kleimola,
Kuusankosken
Teatterin
toiminnan-
johtaja

