Kouvolassa neljä tasoa liikaa johtajia

13.2.2012 4:00

Kuten Tapio Vilkuna ansiokkaasti kirjoitti (Lukijat 6.2.), ovat paperinsiirtelijät ja peukalonpyörittäjät erinomaisessa asemassa suomalaisessa hallintojärjestelmässä. Jos ei tee mitään, ei voi myöskään tehdä virhettä. Jos tarvitaan toimia jonkin asian hyväksi, tilataan konsultti tai laitetaan kyseinen kannattava hanke

jo korkean pinon alimmaiseksi.

Kouvolan 6000 työntekijää on johtamassa yli 40 johtajaa. Kaupungin organisaatiossa on johtajia jopa viidessä tasossa. Miten tämä alin ”johtaja”, jolla on neljä esimiestä yläpuolella, voi olla johtaja muuten kuin tehtävän nimikkeessä ja palkkaluokassa? Johtajaltahan edellytetään ”johtajuutta”. Kouvolan kaupungin kokoiselle organisaatiolla 7-9 johtajaa olisi sopiva määrä.

Näiden muiden peukalonpyörittäjien lisäksi Kouvolaan palkattiin kaupunkikehitysjohtaja. Yleensä jokaisen toimialan johtaja on jo vastuussa oman toimialueensa kehittämisestä, mutta Kouvolassa on päätetty, että johtajat ovat vastuuttomia ja haluttiin kehitysjohtaja pyörittämään muidenkin peukaloita.

EU:n viimeisimmän tilaston mukaan suomalaiset veronmaksajat maksoivat vuonna 2010 15 prosenttia enemmän veroja kuin EU-maissa keskimäärin. Toisaalta suomalaiset saivat julkisia palveluja 20 prosenttia vähemmän kuin EU:ssa keskimäärin. Tästä tullaan päätelmään, että jos Suomessa hallinto toimisi edes keskimääräisen tehokkaasti, saisimme nykyiset palvelut miltei 40 prosenttia pienemmillä veroilla kuin nykyisin tai kääntäen yli 30 prosenttia enemmän julkisia palveluja. Eroa palvelutehokkaimpiin maihin ei edes uskalla tehdä.

Tämän lisäksi erityisesti haluaisin välittää naapurikaupunkien kiitokset Kouvolan elinkeinotoimelle. Naapurikaupungeissa ei ole tarvinnut tehdä mitään tai maksaa euroakaan siitä, että Kouvolan elinkeinotoimi on itse lähettänyt kaikki kannattavat hankkeet naapurikaupunkeihin.

Harri Jantunen

Kouvola