Kouvola hyvä huono esimerkki kuntauudistajille

15.2.2012 4:00

Hallitus ajaa kokoomuksen johdolla uutta kuntaliitosmallia kuin käärmettä pyssyyn. Kouvolassa toteutettiin kuntaliitos muutama vuosi sitten kuuden kunnan voimin. Perustelut olivat pääpiirtein samat kuin hallituksen nyt käyttämät. Perustelujen mukaan lopputulos piti olla hyvä, todellisuudessa tulos on täysi fiasko.

Ennen kuntaliitosta osa kunnista oli hyvin taloutensa hoitaneita ja hyvinvoivia, kunnan palvelut toimivat hyvin. Osalla talous oli hoidettu huonosti, palvelut toimivat silti kohtuullisesti. Nyt kokonaisuus eli Kouvola on velkainen, palveluja karsitaan koko ajan talouden tasapainottamiseksi siinä edes teoriassa mitenkään onnistumatta.

Juuri nyt tilanne on se, että Kouvola yrittää keinolla millä hyvänsä saada kuntaliitoksesta pois jääneen, taloutensa hyvin hoitaneen Iitin raa'asti sanottuna kupattavaksi ja kassavajeen täyttäjäksi.

Kuntalaisten kannalta nyky-Kouvola pyrkii keskittämään kaikki palvelut, mitkä ennen oli hajautuneina ihmisten helposti saataville kirkonkylille ja kylille, karrikoiden kilometrin säteiselle ympyrälle. Peruste on taloudellisuus, mutta unohdetaan täysin, että palvelut ovat poissa niiden tarvitsijoilta, kuntalaisilta.

Parhaat (pahimmat) esimerkit ovat terveyspalvelut ja koulut. Laskelmissa on esitetty, että ne syrjäkyliltä lakkauttamalla säästetään x euroa, mutta laskelmissa ei oteta millään tavoin huomioon, mitä vaikuttaa kokonaiskustannuksiin, kun asukkaat eivät esimerkiksi saa lääkäriaikoja silloin kun niitä tarvitaan.

Koulujen lakkauttamisessa ei huomioida, mitä tyhjäksi jäävä kiinteistö maksaa, mitä maksaa koululaisten kuljetus taajamien suurkouluihin, miten pienen koulun turvallisuuden muuttuminen mammuttikoulun persoonattomuuteen ja jokainen huolehtii itsestään -mentaliteettiin ja koulukiusaamistapauksiin maksaa.

Tämä hallituksen ja erityisesti kokoomuksen säästömalli lähtee siitä, että kun rakennuksen käyttö lakkaa, se on säästöä. Mutta mihin ihmeeseen tässä mallissa unohtuu rakennuksen seinien sisällä oleva toiminta, ihmiset siis, eihän se häviä mihinkään. En usko, että jos esimerkiksi terveyspalvelut säästöohjelman mukaan keskitetään, se tekisi kansalaisista terveempiä.

Ari Hyvönen

Kouvola