Liitoksen tavoitteet jääneet toteutumatta

18.2.2012 4:00

Markku Pakkanen kiinnitti huomiota tärkeään asiaan (Lukijat 11.2.). Miten on kuntaliitoksessa onnistuttu ja miten on saatu asioita paremmaksi ja tavoitteet tulleet saavutetuksi?

Suurten kuntaliitosten pakon alla kunnanjohtajat ympäri maata kyselevät Lauri Lamminmäeltä kokemuksia onnistumisista ja myös epäkohdista. Liitoksessa asetetuista tavoitteista ei näytä yksikään toteutuneen odotetulla tavalla. Alueen vetovoimaisuus on kääntynyt suurteollisuuden pakenemiseen kaupungista. Valtionkin työpaikkojen kohdalla olemme menettäjiä. Kaupungin väkimäärä on pudonnut perustamisesta alkaen. Julkisuus muutenkaan ei ole ollut kovin myönteistä. Panostukset elinkeinoelämän vetovoimaisuuteen eivät ole osuneet kohdalleen.

Ainut keino lienee vahva työ elinkeinotoiminnan monipuolistamiseksi ja omien maakunnan vahvuuksien hyödyntämiseksi: maaseutu, metsät ja logistinen asemamme. Maakunnallisen elintarviketuotannon tehostettu markkinointi, metsän käytön monipuolistaminen biotalouden suuntaan ja hyvien yhteyksien hyödyntäminen varsinkin idän suuntaan.

Pekka Urpalainen

Kouvola