Suvaitsevaisuudesta on puhuttu jo niin paljon, että kansalaisilta on hämärtynyt sanan sekä ajatuksen tarkoitus.

Samaan aikaan, kun kansalaisilta vaaditaan suvaitsevaisuutta, on todettu, että Suomi on Euroopan työpaikka- sekä koulukiusaamisen ykkösmaa. Meiltä vaaditaan suvaitsevaisuutta sukupuoliselta suuntautumiseltaan erilaisia ihmisiä kohtaan, vähemmistöryhmiä kohtaan, myös kiusaajia sekä raiskaajia kohtaan.

Maailma on kantanut päällänsä iät ajat homoja ja lesboja. Näitä ihmisiä emme ole pitäneet sen ihmeellisempinä kuin muitakaan.

He ovat yhteiskuntaa vieneet eteenpäin kuin kuka tahansa, emme ole heitä osoitelleet emmekä arvostelleet heidän panostaan yhteiskunnan pyörityksessä.

Herääkin kysymys, miksi vasta nyt ihmisillä nousee karvat pystyyn, kun puhumme homoista? Syy on heissä itsessään, koska he ovat tulleet rytinällä kaapeistaan ulos, ja vaatineet oikeuksiaan olla sitä miksi heidät on luotu. Miksi he vaativat suvaitsevaisuutta? En minäkään vaadi suvaitsevaisuutta siksi, etten ole täydellinen ihminen. Ei kukaan eri tavalla käyttäytyvä tai erivärinen ihminen tarvitse erikoiskohtelua, koska se aiheuttaa eripuraa kantaväestössä. Eri poliittiset ryhmät ovat ottaneet kunnia-asiakseen valistaa kansalaisia suvaitsevaisuuden ihmeelliseen maailmaan.

Meillä on suuri joukko nuoria jotka ovat tuuliajolla, eivätkä tunnu saavan otetta elämään. Ei heitä tarvitse suvaita, mutta yhteiskunta olkoon suvaitsevainen ja järjestäköön asiat niin, että heille järjestyy koulutusta sekä työtä.

Suvaitsevaisuudesta on tullut ylikorostunut sana sekä ajatus. Vaara piilee siinä, että eri vähemmistöryhmät metelöivät turhan pontevasti saaden aikaan negatiivisen reaktion muussa väestössä. Suvaitsevaisuutta on myös olla eri mieltä, eikä suvaitsevaisuutta pidä ajatella yksistään tunnepohjalta.

Täydellistä tasa-arvoa sekä oikeudenmukaisuutta on aivan turha haikailla. Maailma pyörii parhaiten, kun noudattaa lakia ja järjestystä, elää kurissa ja Herran nuhteessa.

Seppo Vaahtera

Kotka