Kaupunki voi antaa vesiyhtiölle hintaohjeen

21.1.2015 4:00

Kaupunginhallituksen ja -valtuuston jäsen Anssi Tähtinen (muut) antoi ymmärtää, ettei Kouvolan kaupungilla ole keinoa vaikuttaa omistamansa vesiyhtiön maksupolitiikkaan (Mielipide 17.1.).

Vesiosuuskuntia ja niiden osakkaita on kohdeltu vuodesta 2009 asti väärin.

Kouvola omistaa vesiyhtiönsä 100-prosenttisesti. Kaupunginhallituksessa vaadin ohjeistamaan Kouvolan Vesi Oy:tä. Esitykseni oli: ”Kouvolan kaupunki ohjeistaa vesiyhtiönsä hinnoittelun siten, että vesiosuuskunnille annetaan 35 prosentin tukkuvesialennus talous- ja jätevesipalvelujen hinnoitteluun.”

Kaupungilla ei ole valtaa päättää yhtiön puolesta asiasta, mutta on valta ohjeistaa osakeyhtiötään ja sen päätöksiä. Osakeyhtiö voi sitten noudattaa tai olla noudattamatta ohjeistusta, mutta yleensä osakeyhtiöt sitä noudattavat.

Vesiosuuskunnat menettivät kuntaliitosten jälkeen tukkuvesialennuksensa. Vuonna 2007 tehdyn tutkimuksen mukaan 76 kuntaa myi vettä osuuskunnille ja niistä 46 antoi alennusta käyttövedestä. Eli yli 60 prosenttia kunnista antoi alennuksen, mukana on myös yhtiömuotoisia vesiyhtiöitä. Verkostoon liittyvä osuuskunta ei aiheuta Kouvolan Vesi Oy:lle juuri mitään investointeja, lähinnä liittymäkohdan työn. Käytännössä osuuskunnat tuottavat ylimääräistä voittoa Kouvolan Vesi Oy:lle. Vesilaskutukseen on laskettu verkoston ylläpito- ja saneerauskustannuksia, mitä vesiosuuskunnan osalta ei ole.

Vesiosuuskuntia ja niiden osakkaita on kohdeltu vuodesta 2009 asti väärin. Sen ymmärtävät myös taajamien asukkaat. Eikö asia olisi jo ollut aika korjata?

Pekka Korpivaara, kaupunginvaltuuston ja –hallituksen jäsen (ps.), Kouvola