Pyöräteille huoltopisteitä

17.5.2017 4:00

Kouvolan vastavalittu kaupunginvaltuusto pääsee pohtimaan, miten ja millä eväillä kotikaupunkiamme kehitetään. Liikenteestä ja liikenneväylistä on puhuttu paljon, mutta pienemmälle huomiolle ovat jäänet kevyeen liikenteen väylät. Turvallinen ja toimivat tiet, ovat jokaisen tienkäyttäjän perusoikeus. Niiden merkitys korostuu entisestään kevyeen liikenteen väylillä.

Hyvin hoidetut kevyeen liikenteenväylät edistävät pyöräilyä ja kannustavat liikkumiseen. Niillä kuljetaan ympäristöystävällisesti, eikä kukkarokaan paljon käyttäjältä pyöräilyssä kevene. Kouvolassa on väyliä, jotka ovat päivittäin suurella käytöllä kuten: Kouvolan ja Kuusankosken välinen pyörätie. Paljon käytettyjen pyöräteiden varsiin olisi kätevä saada ympärivuotisia itsepalveluna toimivia pyöränhuoltopisteitä. Tällaisia näkee jo maailmalla. Niissä pyöräilijät voivat itse pumpata lättänät kumit ja kiristää satulaa paikalleen. Asukasviihtyvyyttä voi lisätä monin eri tavoin.

Meidän on taattava jokaiselle koululaiselle turvallinen ja toimiva koulutie. Kevyen liikenteen väylät toimivat myös harrastus-ja työmatkateinä, niillä liikutaan lemmikkien ja lastenvaunujen kanssa. Kevyen liikenteen väylän käyttämiseen ei tarvita ajokorttia tai autoa. Kouvola on pitänyt kevyenliikenteen väylistään suhteellisen hyvää huolta. Tänä keväänä on uutisoitu muun muassa Niskalantien uudesta väylästä.

Tarpeita uusille väylille on kuitenkin muun muassa Marintien varrella, Korialla ja Valkealassa. Tekninen lautakunta teki kauaskantoisia päätöksiä, päättäessään parantaa yli 20.tä väylää, keskittyen kevyeen liikenteeseen. Tämä on hyvä alku, parannettavaa riittää kuitenkin vielä usealle väylälle vastaisuudessa.

Markku Pakkanen, kaupunginvaltuutettu, kansanedustaja (kesk.), Kouvola