Rajat auki -politiikasta pitää luopua

23.8.2017 4:00

Vastustan nykyistä pakolaispolitiikkaa perustelluista syistä. ”Kaikista asioista, mistä pitäisi keskustella, ei keskustella. Ja kun keskustellaan, se tehdään valikoivasti. Tämä pätee ajankohtaiseen keskusteluun pakolaisuudesta ja ihmisoikeuksista. Pelätään rasistin tai suvakin leimaa.

Kukaan yksityisissä keskusteluissa ei kannata nykyistä politiikkaa.

Anjalankoskella saatiin perusteellinen informaatio pakolaisten sijoittamisesta kaupunkiin. Valtio sitoutui maksamaan kolmen vuoden ajan korvaukset täysimääräisesti. Piikki oli auki. Somalit tulivat ja muutaman vuoden kuluttua olivat poistuneet katukuvasta pääkaupunkiseudulle.

Vuodet 2015 ja 2016 olivat sitten aivan erilaisia. Pakolaisia tuli monen turvallisen Euroopan maan halki tänne pohjoiseen. Nuoret miehet olivat väärän viestinnän uhreja. Rajat eivät pitäneet, kun rahallista korvausta vastaan pakolaisia kuljetettiin Suomeen. Naapurimme Ruotsi ohjasi pakolaiset Suomeen.

Olemme auttavaisia ja hyväntahtoisia ihmisiä. Historiallinen muistimme avuntarvitsijoista on tuoreessa muistissa. Suomalaiset ovat aktiivisia ja vapaaehtoistyöhön halukkaita. Maahamme on jalkautunut syvien erimielisyyksien heimot ja uskonnot. Konfliktit ovat täyttä sotaa Lähi-idässä. Euroopassa on rauhattomuutta. Ihmisiä pitää auttaa asumaan omassa kotimaassaan, joka on heille paras.

Meidän ei ole syytä vastaanottaa pakolaisia, jotka eivät ole todellisen avun tarpeessa. Kotoutuvat ja työssä käyvät ovat tervetulleita. Kiintiöpakolaiset voidaan valita todellisen hädän perusteella.

Minulla on ollut tilaisuus nähdä maailmaa ja tutustua eri kulttuureihin. Pitää suvaita, mutta valtavien kustannusten hyväksyminen on väärää politiikkaa veronmaksajia kohtaan. Viime vuoden kulut lienevät yli 700 miljoonaa euroa.

Pienenä kansana olemme joutuneet sopeutumaan ja opettelemaan uutta. Toivetta ylläpitää sopua ja rauhaa kuvaa hyvin vanha sanonta: ”Maassa maan tavalla”. Sanonta periytyy yli 2 000 vuoden takaa ja kuuluu englannin kielellä: ”Do as romans do”.

Turun tapahtumien, murhien sekä terrorin Suomen kansanvaltaa vastaan kantani on entistä kielteisempi nykyiseen rajat auki -politiikalle. Varsinkin demarien pitää mennä itseensä. Tein jo vuosi sitten aloitteen kansalaisten kuulemisesta kiertueen merkeissä tästä teemasta. Aloite ei ole edennyt. Kukaan yksityisissä keskusteluissa ei kannata nykyistä politiikkaa. Mutta julkisesti ei uskalleta sanoa mitään, koska silloin rasistin pilkkakirves heilahtaa.

Eero Mattila, varatuomari, Kouvola