Karaokemaratonissa ei näy väsymisen merkkejä
15.7.2008 19:01
5000:n laulajan raja rikkoutui tänään Pohjolatalon takana pidettävässä karaokemaratonissa. Yhteensä laulua oli tullut tänään viiden aikaan illalla jo yli 315 tuntia. 2.7. alkanutta karaoke-ennätystä on siis hoilattu kohta kaksi viikkoa putkeen.
5000:na laulamaan päässeen Tuulikki Jokelan mielestä karaokemaratonissa ei ole näkyvissä tippaakaan turnausväsymyksestä.
– Käyn mielelläni yöllä laulamassa. Täällä ei näy väsymyksestä merkkiäkään, kertoo jokela, joka oli teipannut t-paitaansa valkoisen lapun, jossa luki mustalla numerot: 5000.
Ensi vuonna karaokemaraton luopuu ennätysjahdista, sillä Guinnessin ennätys rikottiin jo tänä vuonna viime perjantaina 11.7.
Tuleva karaoketapahtuma onkin Karaoke Club Kouvolan puheenjohtajan Arto Nikusen mukaan pitkän viikonlopun kestävä festivaali. Tarkoituksena on kuitenkin pitää karaokemaratonin perinnettä yllä.
Nykyinen karaokemaraton on tarkoitus jatkua aina heinäkuun 25. päivään asti, jolloin karaoken uudeksi maailmanennätykseksi merkittäisiin massiiviset 500 tuntia yhtäjaksoista laulua.
Lähetä uutinen kaverille