Online

Uusin viesti

Online-uutiset

Anna palautetta

Anna toimitukselle palautetta tästä.

Anna uutisvinkki

Voit antaa uutisvinkin tällä lomakkeella

Rakkausrockin ruhtinaat Kuja-Kollissa

30.11.2009 10:13

Joensuulainen rakkausrock-yhtye Routaraja saapuu lauantaina 12. joulukuuta Korialle ravintola Kuja-Kolliin esittämään tunteikasta musiikkiaan. Yhtyeeltä on juuri ilmestynyt esikoisalbumi Poikamiehen päiväkirja ja Korialla kuullaan musiikkia uudelta levyltä.

- Sellainen vuoden mittainen projekti tämä oli. Pienet soinnut ihmiskunnalle, suuret sävelet bändille, sanoo Routarajan basisti Pate Nykänen.

Kuja-Kollissa kuullaan Routarajan omien rakkauslaulujen lisäksi myös lainamateriaalia pikkujouluhengessä. Levyn kappaleisiin voi käydä tutustumassa etukäteen yhtyeen sivuilla www.routaraja.com.

Lähetä LähetäFacebook FacebookTwitter Twitter
Sähköposti lähetetty!

Lähetä uutinen kaverille

Kouvolan Sanomat: Rakkausrockin ruhtinaat Kuja-Kollissa

Joensuulainen rakkausrock-yhtye Routaraja saapuu lauantaina 12. joulukuuta Korialle ravintola Kuja-Kolliin esittämään tunteikasta musiikkiaan. Yhtyeeltä on juuri ilmestynyt esikoisalbumi Poikamiehen päiväkirja ja Korialla kuullaan musiikkia uudelta levyltä.

Lue koko uutinen:
http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2009/11/30/Rakkausrockin+ruhtinaat+Kuja-Kollissa/200928079390/4

(*) Pakolliset kentät