Merja Sali Kouvolan kirjastotoimenjohtajaksi
5.2.2010 8:26
mukaan Kouvolassa voitaisiin kokeilla muutaman kirjaston siirtämistä koulun tiloihin. Kirjasto voisi myös toimia nuorisotalon yhteydessä.
Kuvaaja: Henna Mäkelin
Kouvolan kirjastotoimenjohtajaksi valittu Merja Sali on toiminut kirjastotoimenjohtajan sijaisena elokuusta alkaen, kun Mikko Vainio siirtyi muihin tehtäviin Helsinkiin. Ennen kuntaliitosta Sali oli Anjalankosken kirjastotoimenjohtaja 28 vuotta. Sitä ennen hän työskenteli Kotkassa.
Tänä vuonna edessä on kirjastoverkkoselvitys. Sali laskeskelee, että kirjasto maksaa kaupungille vuodessa vähän alle viitisen miljoonaa, eli noin 50 euroa per asukas.
Lue lisää perjantain Kouvolan Sanomista
Lähetä uutinen kaverille