Voikkaalla miehen kuoliaaksi pahoinpidellyt välttyi vankilalta

24.2.2010 16:24

Kouvolan hovioikeus ei muuttanut Voikkaan keskustassa vuoden 2008 kesäkuussa miehen kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä vuonna 1986 syntyneelle kouvolalaiselle miehelle tuomittua ehdollista 1 vuoden 4 kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta.

Kouvolan käräjäoikeus oli tuominnut miehen pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta.

Uhrin omaiset vaativat jo käräjäoikeudessa ja uudelleen hovioikeudessa miehen tuomitsemista törkeästä kuolemantuottamuksesta ja pahoinpitelystä ehdottomaan vankeuteen.

Hovioikeuden mukaan sille ei esitetty mitään sellaista todistelua, joka olisi antanut aihetta arvioida asiaa toisin kuin käräjäoikeus.

Pahoinpitely tapahtui sunnuntaiyönä 8. kesäkuuta 2008 kello 1.15.

Kouvolalainen oli pysäyttänyt autonsa itselleen tuntemattoman miehen eteen ja lyönyt tätä nyrkillä kasvoihin. 51-vuotias uhri kaatui iskun voimasta ja menetti henkensä lyötyään päänsä katuun.