Tervaskangas haluttiin kokonaisena, ei palasina

9.3.2010 8:15

Vajaat kolme vuotta sitten SRV oli tulossa Tervaskankaan isännäksi. Suunnitelmana oli lähteä rakentamaan aluetta pala kerrallaan.

Kesäkuussa 2007 Kuusankosken kaupunginhallitus kuitenkin hylkäsi äänin 10—1 yhteistyön SRV:n kanssa. Myöhemmin samana vuonna kaupunki kertoi yhteistyökuvioista Keskon kanssa. Tavoitteena oli alueen kokonaisvaltainen kehittäminen ja rakentaminen.

Tervaskangas odottaa yhä Keskon rakentamispäätöstä.