Talouden on aika seistä omilla jaloillaan

12.3.2010 8:04

Asuntokuplasta ei ole pelkoa, Nordean pääekonomisti
Martti Nyberg rauhoittelee.
- Nyt alkaa olla kansantalouksien nousta taas omille jaloilleen, sanoo Nyberg.
Viime vuonna taantumassa kärvistelleissä länsimaissa tuettiin talouden kehitystä voimakkaasti elvyttämällä. Bruttokansantuotteet lähtivätkin nousuun jo viime vuoden viimeisellä neljänneksellä.


Tänä vuonna alkavat erääntyä esimerkiksi Euroopan keskuspankin myöntämät suuret lainat.
— Varastojen ylösajo ja finanssi- ja rahapolitiikka elvyttävät vielä ehkä puoli vuotta. Sen jälkeen pitää saada aikaan silta kestävään kasvuun, Nyberg kiteyttää.