KPL nousi voittoon kotiutuskilpailussa
25.7.2010 22:33
OULU. KPL ei hävinnyt pohjoisen kiertueellaan toista ottelua peräkkäin, mutta Oulu laittoi viime kauden puolivälierien tapaan KPL:n tiukoille sunnuntaina kotonaan. KPL vei ensimmäisen jakson mennen tullen 5—1, mutta toisella kiri hiipui kesken ja Oulu vei sen 4—3. Supervuoro pelattiin nollille, joten edessä oli kotiutuslyöntikisa.
Siinä KPL oli parempi juoksuin 3—1, joten se sai kaksi pistettä ja nousi taulukon keulassa tasapisteisiin Vimpelin kanssa.
Vimpeli on Sotkamon tapaan pelannut kaksi ottelua KPL:ää enemmän, joten voittamalla rästipelit on kouvolalaisjoukkue lähes varma runkosarjan voittaja. Tällä kaudella ykköstilasta on todella isosti hyötyä, koska sen enempää Vimpeli kuin Sotkamokaan tuskin kompuroi ensimmäisellä kierroksella, joten kakkosena ja kolmosena ne joutuvat vastakkain välierissä.
KPL lähti hakemaan neljää pistettä pohjoisesta, mutta sai kolme. Sotkamon saatua sunnuntaina myös vain kaksi pistettä, oli tuokin saalis hyvä.
— Peli oli olennaisesti parempaa kuin Raahessa, pelinjohtaja Mikko Hylkilä summasi.
Lähetä uutinen kaverille