Online

Online-uutiset

Anna palautetta

Anna toimitukselle palautetta tästä.

Anna uutisvinkki

Voit antaa uutisvinkin tällä lomakkeella

Työttömyyden kasvu pysähtyi kesäkuussa

27.7.2010 10:58

Työttömien työnhakijoiden määrä laski kesäkuussa kahdellasadalla edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta. Tiedot ilmenevät 27.7 julkaistussa Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoon perustuvassa työllisyyskatsauksessa. Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kesäkuun lopussa yhteensä 275 600 työtöntä työnhakijaa.

Työttömyys nousi edellisen vuoden kesäkuuhun verrattuna kaikissa muissa ammattiryhmissä paitsi rakennus- ja kaivosalan työssä sekä maa- ja metsätaloustyössä. Eniten työttömyys nousi teollisessa työssä, korkeimmin koulutettujen ammattiryhmässä sekä luokittelemattomassa työssä.

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin työ- ja elinkeinotoimistoihin kesäkuun aikana 33 100, mikä on 4 200 enemmän kuin edellisen vuoden kesäkuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli kesäkuussa avoinna 58 000 työpaikkaa, mikä on 6 900 enemmän kuin vuosi sitten.

Lähetä LähetäFacebook FacebookTwitter Twitter
Sähköposti lähetetty!

Lähetä uutinen kaverille

Kouvolan Sanomat: Työttömyyden kasvu pysähtyi kesäkuussa

Työttömien työnhakijoiden määrä laski kesäkuussa kahdellasadalla edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta. Tiedot ilmenevät 27.7 julkaistussa Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoon perustuvassa työllisyyskatsauksessa. Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kesäkuun lopussa yhteensä 275 600 työtöntä työnhakijaa.

Lue koko uutinen:
http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2010/07/27/Ty%C3%B6tt%C3%B6myyden+kasvu+pys%C3%A4htyi+kes%C3%A4kuussa/2010930/4

(*) Pakolliset kentät