Kaakkois-Suomessa 363 pilaantunutta maa-aluetta ilman isäntää

7.9.2011 17:11

Kaakkois-Suomessa on tuoreen kartoituksen mukaan ainakin 363 isännätöntä pilaantunutta maa-aluetta. Niitä on 17 prosenttia kaikista puhdistustoimia vaativista kohteista. 309 isännätöntä aluetta on herkkien alueiden kuten pohjavesialueiden asutuksen tai vesistön välittömässä läheisyydessä.

Isännättömiksi määritellään pilaantuneet alueet, jonka maaperän puhdistamisesta vastuullinen ei pysty maksamaan puhdistamisen kustannuksia. Niiden puhdistamiseen tarvitaan yhteiskunnan rahoitusta. Kaakkois-Suomessa arvio kustannuksista on 13—26 miljoonaa euroa.

Suomessa on kaikkiaan yli 22 000 maa-aluetta, joiden maaperään on voinut päästä haitallisia aineita. Isännättömiä pilaantuneita alueita on koko maassa noin 2 500.