Retkiluisteluradalla avajaispäivänä jo noin 100 kävijää
29.1.2012 10:47Kuusaanlammen retkiluistelurata veti heti väkeä. Ratamestari Jani Törngren kertoo, että kävijöitä oli jo noin 100.
— Nuorimmat olivat alle kouluikäisiä ja vanhimmat varmaan yli 70-vuotiaita. Retkiluistelijoissa oli yhtä lailla miehiä ja naisia.
Ratamestarin mukaan ihmiset olivat kovasti mielissään radan avautumisesta. Kukaan ei valittanut edes käyttömaksusta. Ymmärretään, että sillä maksetaan ylläpitokustannuksia, lähinnä radankunnostuskoneiden polttoaineet.
Sunnuntai valkeni niin kylmänä, että ratamestarikin aikoo mennä Kuusaanlammelle vasta puolen päivän aikoihin.
Lammen jäällä olevalle 2 kilometrin pituiselle retkiluisteluradalle pääsee Ahlmannintieltä kääntymällä Savonsuontielle eli poliisin tekniikkakeskuksen suuntaan. Lähellä rantaa sijaitsevalle parkkipaikalle pääsee seuraamalla radan viitoitusta.













