Koululaiset kysyvät — lehti vastaa

31.1.2012 7:50 | Päivitetty: 31.1.2012 9:53
Pr-henkilönä toimiva Anni Antikainen ja koululinkki Tiina Eskelinen pakkaavat urakalla koululähetyksiä. Tänä vuonna pakettiin sujautettiin myös trendikkäitä sanomalehtiviikon siirtokuvia eli ”tatuointeja”. Kuvaaja: Raimo Eerola

Perhospasseja, ampiaispasseja, lepakkopasseja ja lintupasseja. Näistä on alakoululaisten sanomalehtiviikko tehty.

Uudistuneiden oppimateriaalien kanssa sanomalehteen tutustuminen käy hauskasti ja vaivattomasti. Alakoulujen lisäksi myös yläkouluissa, lukioissa ja ammatillisissa opistoissa osallistutaan sanomalehtiviikkoon.
Koulut ovat tilanneet maksutonta oppimateriaalia jopa niin runsaasti, että muutama koulu jäi ilman uusimpia tehtäväpasseja.

Oppimateriaalien pakkaaminen kouluille työllisti Kouvolan Sanomien koululinkkiä ja pr-henkilöitä useina päivinä. Koululaisille pakattiin urakalla yli 4000 tehtäväpassia ja noin 1500 blankoa sanomalehteä. Tänä vuonna paketteihin sujahtivat myös upeat tatuointitaiteilijan suunnittelemat siirtokuvat. Muutamilla toimittajillakin on jo sanomalehtiviikkotatuoinnit kädessään.

Valtakunnallista sanomalehtiviikkoa kouluissa vietetään ensi viikolla. Helmikuun 6.—10. päivä lasten ja nuorten luettavaksi menee nipuittain lähes 30  000 kappaletta Kouvolan Sanomia.

Kouvolan Sanomissa on joka päivä lasten tai nuorten ideasta tuotettu teemasivu, jonka luettuaan voi vastata Areena-kisan kysymyksiin netissä. Uutta on teemasivujen kommentointimahdollisuus, jonka toivotaan lisäävän vuorovaikutusta nuorten lukijoiden ja lehden välillä.
Areena-kisassa on joka päivä uudet kysymykset kolmelle eri luokka-asteelle: alakouluille, yläkouluille sekä toiselle asteelle. Jokaisen sarjan pääpalkintona on älypuhelin.

”Koululaiset kysyvät — lehti vastaa” toimii tänä vuonna sanomalehtiviikon valtakunnallisena teemana . Teema on lähtöisin Etelä-Saimaan ideasta. Koululaiset voivat lähettää kysymyksiä myös Hyvä kysymys -palstalle. Toimitus vastaa mahdollisimman moneen näistä.
Tuttu Pilkku-koira piiloutuu lehden sivuille ja kommentoi lehtijuttuja. Bongaa Pilkku -kilpailuun voivat osallistua esikoululaiset ja 1.- ja 2. luokan oppilaat. Pilkku-kisaan vastanneiden kesken arvotaan Pilkku-käsinukkeja.
Kouvolan Sanomien Koululinkki on myös Facebookissa, ja sanomalehtiviikolla koululinkin kaveriksi klikanneiden kesken arvotaan retroja tuotepalkintoja.