Kouvolalainen mies lavasti naisystävänsä tapon sairauskohtaukseksi
31.1.2012 14:18 | Päivitetty: 31.1.2012 14:23Kymenlaakson käräjäoikeus vangitsi tiistaina kouvolalaisen alle 40-vuotiaan miehen epäiltynä samanikäisen naisystävänsä taposta.
Poliisin esittämän vangitsemisvaatimuksen perusteina olivat oikeuslääketieteelliset tutkimukset.
Miehen epäillään surmanneen naisen viime viikolla tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.
Hän soitti silloin puolenyön jälkeen hätäkeskukseen ja pyysi apua Kouvolassa sijaitsevaan kerrostaloasuntoon.
Asunnosta löytyi kuollut nainen. Mies väitti naisen saaneen sairaskohtauksen ja menneen elottomaksi.
Kuolemansyyn selvittämisessä esille tulleet seikat herättivät poliisin epäilyt.
— Epäillyllä on pitkä ja karu väkivaltarikoksia sisältävä rikosrekisteri, mainitsee rikoskomisario Timo Kuokkanen.
Poliisi tutkii naisen kohtaloa aluksi kuolemansyyn selvittämisenä. Miehen kertomus oli kuitenkin ristiriitainen muun muassa kuolinajan takia.
Poliisi otti miehen kiinni perjantaina.
Poliisi ei tässä vaiheessa ota kantaa siihen, miten nainen on surmattu.
— Mies ei ole myöntänyt tappaneensa naista, toteaa Kuokkanen.
Pari oli tavannut toisensa viime kesänä.













