KooKoo osui pitkästä aikaa viisi kertaa ja kukisti Hokin
21.2.2012 20:55KooKoo otti jääkiekon Mestiksen puolivälierissä tiistaina toisen voiton ja johtaa nyt Kajaanin Hokkia otteluvoitoin 2—1. KooKoon voittolukemat olivat 5—1 ja ne ovat siinä mielessä harvinaiset, että sarjassa KooKoo oli edellisen kerran tehnyt viisi maalia 28. päivä joulukuuta, siis lähes kaksi kuukautta aikaisemmin.
KooKoon maaleista vastasivat Kory Baker, Niklas Appelgren, Mikko Liukkonen, Tuomas Muhonen ja Patrik Forsbacka. Hokki kavensi tilanteeksi 2—1, mutta viimeistään kainuulaisten niskan katkaisi Muhonen, joka karkasi tekemään alivoimamaalin.
Muissa otteluissa Sport murskasi TuTon 9—0 ja johtaa nyt jo otteluvoitoin 3—0. Sama tilanne on Jukureiden ja Kiekko-Vantaan otteluparissa, joka tosin oli hyvin tiukka. Kiekko-Vantaa tuli Mikkelissä tasoihin, mutta Pasi Järvisen yhdeksän sekuntia ennen loppua tekemä maali ratkaisi pelin Jukureille.
Joensuussa Jokipojat ja SaPKo menivät jatkoerään tilanteessa 2—2. Savonlinna johti vieraissa jo 2—0, mutta Jokipojat tuli väkisin tasoihin.
Ottelut jatkuvat torstaina, jolloin KooKoo matkustaa siis Kajaaniin. Koska Hokki voitti edellisen kohtaamisen, sarja jatkuu ainakin vielä lauantaina.













