Aluehallintoviraston lausunto: Kouvolan kaupunki kiusasi valtuutettua

28.7.2014 7:03
Kuva: Moises Garibay
Sari Lankinen jää ensi lukuvuodeksi virkavapaalle. Hän ei ole vielä päättänyt, viekö asiaa eteenpäin muita reittejä.
Sari Lankinen jää ensi lukuvuodeksi virkavapaalle. Hän ei ole vielä päättänyt, viekö asiaa eteenpäin muita reittejä.

Kouvolan Sanomat kertoi kesäkuussa, että keskustan kaupunginvaltuutettu Sari Lankinen on siviilityössään erityisluokanopettajana kohdannut epäasiallista kohtelua. Lankinen yritti selvittää tilannetta työnantajansa kanssa Tähteenkadun koululla, mutta keskustelut eivät johtaneet tuloksiin.

— Minua vastaan käännyttiin heti. Sanottiin, että puutun asioihin, jotka eivät kuulu minulle.

Lankinen jätti Etelä-Suomen aluehallintovirastolle tarkastuspyynnön työnantajansa Kouvolan kaupungin toiminnasta. Monien vaiheiden ja lähes kolmen vuoden piinan jälkeen heinäkuun alussa saapui odotettu paperi. Aluehallintovirasto totesi, että Lankista on kohdeltu epäasiallisesti, eikä työnantaja ole ryhtynyt riittäviin toimiin asioiden selvittämiseksi, vaikka Lankinen on kertonut tilanteesta useille esimiehilleen.

Aluehallintoviraston huhtikuussa antamassa lausunnossa kerrotaan, että Lankinen on muun muassa yritetty savustaa ulos työpaikaltaan ja häntä on kehotettu siirtymään muihin tehtäviin. Näistä tapahtumista aluehallintovirasto pyysi työnantajaa toimittamaan selvityksen kesäkuun alkuun mennessä. Työnantajan oli myös kerrottava, mitä tilanteen korjaamiseksi on tehty.

Työnantaja väitti, ettei se ollut tietoinen Lankisen kokemasta kohtelusta.

Valitettavasti aluehallintoviraston lausunto ei kuitenkaan vielä ratkaise asiaa. Epäasialliseen kohteluun syyllistyneet esimiehet jatkavat tehtävissään.

Lankinen ei ole vielä päättänyt, viekö hän asiaa eteenpäin muita reittejä, se ratkeaa myöhemmin. Ensi vuodeksi Lankinen jää virkavapaalle.