Keskustan lista täydentyi kahdella naisehdokkaalla

1.10.2014 21:10
Kuva: unknown
Anniina Peltola nimettiin Kymenlaakson keskustan kansanedustajaehdokkaaksi. Hän on kotoisin Iitistä.
Anniina Peltola nimettiin Kymenlaakson keskustan kansanedustajaehdokkaaksi. Hän on kotoisin Iitistä.
Vappu Kuokka nimettiin Kymenlaakson keskustan kansanedustajaehdokkaaksi. Hän asuu Virolahdella.

Iittiläinen Anniina Peltola, 30, ja virolahtelainen Vappu Kuokka, 33, on valittu Kymenlaakson keskustan kansanedustajaehdokkaiksi. Nyt nimettyjen ehdokkaiden lisäksi eduskuntapaikkaa havittelevat YTM, toimittaja Markku Laukkanen, 63, ja kuljetusyrittäjä Markku Pakkanen, 54, Kouvolasta sekä oikeustradenomi Antti Pakkanen, 25, Haminasta. Heidät valittiin jäsenäänestyksellä syyskuussa.

Peltola ja Kuokka eivät ole aiemmin pyrkineet eduskuntaan.

Peltola on toisen kauden kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen varajäsen. Hän johtaa koulutuslautakuntaa.

Helsingin yliopistossa valtio-oppia opiskellut Peltola työskentelee koulutuspäällikkönä FCG -konsulttiyrityksessä. Avioliitossa elävällä Peltolalla on kodit sekä Iitissä että Helsingissä.

— Olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Kokeneet kehäketut sanoivat minulle, että kerro yksikin syy miksi et lähtisi ehdokkaaksi. Siitä se sitten lähti, Peltola perustelee ehdokkaaksi ryhtymistään.

Kuokka on 33-vuotias toisen kauden kunnanvaltuutettu ja Virolahden kunnanvaltuuston toinen varapuheenjohtaja. Hän on Virolahden Carean yhtymäkokousedustaja.

Kuokka työskentelee kielten tuntiopettaja Virolahden yläkoulussa ja lukiossa sekä Miehikkälän yläkoulussa. Avoliitossa elävällä Kuokalla on yksi lapsi.

Halu vaikuttaa yhteisiin asioihin sai Kuokan mukaan kunnallispolitiikkaan. Pyrkiminen eduskuntaan on askel eteenpäin omalla poliittisella uralla.

— Lähden katsomaan, mitä yhteiseksi hyväksi voi tehdä ja miten asioihin voi vaikuttaa.

Peltola sai jäsenäänestyksessä 34 ääntä ja Vappu Kuokka 29 ääntä. Jäsenäänestyksen voittanut Pakkanen sai 180, toiseksi tullut Laukkanen 93 ja kolmanneksi tuli Pakkanen 45 äänellä.

Viidenneksi äänestyksessä tullut iittiläinen Seppo Lehtinen sai 37 ääntä. Seuraaville sijoille nousivat Peltola ja Kuokka. Jäsenäänestys pidettiin 19.—21. syyskuuta.

Lopullisesta viiden ehdokkaan listasta päätettiin piirin ylimääräisessä kokouksessa keskiviikkoiltana. Piirihallitus esitti Peltolaa ja Kuokkaa ehdokkaiksi yksimielisesti.